Viikon levy: Antti Tuisku – En kommentoi

Antti Tuisku En kommentoiHyvä yleisö, Antti Tuisku on tullut takaisin… ja peto on tosiaan irti.

Kun Antti Tuisku ponnahti pinnalle vuonna 2003, olin kyyninen kovisteini enkä voinut sietää mokomaa popparipoikaa. Nyt olen kaikeksi onneksi hieman vähemmän kyyninen aikuinen, enkä anna genrerajojen rajoittaa omia tykkäämisiäni. Voin siis hyvällä omalla tunnolla sanoa jotain, minkä johdosta 14-vuotias minä olisi kalvennut kauhusta: Antti Tuisku on ihana.

Taustatietojen valossa ei liene yllättävää, että En kommentoi on ensimmäinen Antti Tuiskun levy, jonka olen kuunnellut kokonaan. Minulla ei siis ole juurikaan vertailukohtia vanhempaan tuotantoon, muutamia listahittejä lukuun ottamatta. Kaikesta tästä huolimatta voin sanoa, että En kommentoi on Antti Tuiskun paras levy. Tuntuu siltä, että myös Tuisku on vuosien varrella aikuistunut, olkoonkin, että hän on aina kuulunut suomalaisten julkkisten järkevimpään kastiin ja välttänyt julkisuuden sudenkuopat. Levy tihkuu itseironiaa ja kujeilevaa huumoria. Kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti, etenkään itseään. Populaarikulttuuriin on viime vuosina iskostunut juuri tämäntyyppinen filosofia, ja mielestäni on hienoa että se on saavuttanut jopa usein niin kovin herkkähipiäisen popmusiikin.

Niin, se peto… Se oli viattoman oloinen ilta. Katselin Uuden musiikin kilpailua ja väliaikashow’n esiintyjäksi paljastui se rovaniemeläinen Siwan kassapoika, jolle en ollut suonut montaakaan ajatusta teiniaikojeni jälkeen. Peto on irti on aivan mahtava kappale. Joka kerta kun kuulen sen, riisun vaatimattoman varpusen naamioni ja muutun bilepedoksi joka (kuulemma) nousee tanssimaan Club Marilynin korkealle lavalle ja (kuulemma) ketkuttaa lanteitaan niin vimmatusti.

En kommentoi ei ole läpikotaisin mahtava, mutta sen huippukohdat ovat mielettömän huippuja. Levyn aloitusraita En kommentoi on soinut päässä nonstoppina pari päivää. Biisi on mielenkiintoinen, kapinallinen veto. Nyky-yhteiskunnassa kaikkeen pitäisi olla jokin mielipide, mielellään mahdollisimman kärkäs ja mediaseksikäs. Tuisku on pysynyt koko uransa ajan varsin hiljaa yksityiselämästään, ja on varmasti kyllästynyt väistelemään tyhjänpäiväisiä kysymyksiä. En kommentoi onkin kätevä keino sulkea tivaajien suut nopeasti ja energiatehokkaasti.

Samaa sarjaa on levyn toinen sinkkulohkaisu, Blaa Blaa (En kuule sanaakaan). Blaa Blaa on jopa voimauttavan välinpitämätön. Kuulostaa kliseeltä, mutta se on niin totta: Haters gonna hate. Aina löytyy haukkujia, eikä koskaan voi miellyttää kaikkia. Omasta puolestani sanon, ettei tarvitsekaan.

Toivoa sopii, että uudistunut Antti Tuisku jatkaa samalla linjalla. Harva comeback on näin onnistunut, mutta itse ainakin jaksan uskoa siihen että tällä kertaa Tuisku on oikeasti tullut jäädäkseen suomalaiseen popskeneen. Hiukan fiksummalle popille on totta tosiaan tarvetta.

Alotreiv

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy, Musasto suosittelee

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s