Raision kirjaston vitriininäyttelyn aiheena Korkkijalka

 

Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä joulukuun ajan Korkkijalka-yhtyeen koko tuotanto levynkansinäyttelyn muodossa.

KorkkijalkaFoto

 

1980-luvulla vaikuttanut Korkkijalka on ollut epäilemättä kaikkien aikojen merkittävin irlantilaista kansanmusiikkia soittaneista yhtyeistä maassamme. Yhtye sai alkunsa, kun Shandrum-yhtyeessä soittaneet Kari Reiman (ex-Mayflower), Timo Vakkilainen (ex-Vanha Isäntä) ja Christian Nilson (ex-Viskihiisi) esiintyivät joulukuussa 1983 ensi-iltansa Intimiteatterissa saaneessa Brendan Behanin kirjoittamassa näytelmässä Richardin korkkijalka. Näytelmän musiikki julkaistiin seuraavana vuonna LP-levynä nimellä Richardin korkkijalka – kansan musiikkia Irlannista. Levyllä musisoivat edellä mainittujen lisäksi Kalle Jämsen (ex-Mayflower), Ari Vakkilainen ja Sointu Vakkilainen. Teatteriesityksen ja levyn julkaisemisen myötä Shandrum-yhtyeen nimi muuttui Korkkijalaksi.

Irlantilaisen Harry Bentin ja Markku Laurenin liityttyä Korkkijalkaan vuonna 1985 yhtye alkoi tehdä myös omia sävellyksiä, joita kuultiin yhtyeen seuraavalla vuonna 1987 ilmestyneellä Korkleg-albumilla, jonka tuotti Pave Maijanen. Korkkijalka oli tätä ennen ollut soittamassa Neumannin vuonna 1986 ilmestyneellä Albion-levyllä.

Korkkijalan kolmas ja monien mielestä paras LP, T.T. Oksalan tuottama Through The Grey Stone julkaistiin vuonna 1989. Levy tehtiin kokoonpanolla Harry Bent, Petri Hakala, Kalle Jämsen, Markku Lauren, Kurt Lindblad, Kari Reiman ja Timo Vakkilainen.

Yhtye tuli irlantilaisen kansanmusiikin ystäville tutuksi esiintymisillään Irlanti-festivaaleilla ja monilla muilla keikoillaan eri puolilla maatamme. Korkkijalka esiintyi myös Tanskassa, Ruotsissa ja Virossa. Huomattavin esiintyminen ulkomailla oli vuonna 1988, jolloin Korkkijalalla oli kunnia esiintyä Dublinin 1000-vuotisjuhlilla.

Yhtyeen toiminta hiljeni 1990-luvulle tultaessa, mutta 2000-luvulla on ollut merkkejä uudesta tulemisesta satunnaisilla keikoilla.

Altti Koivisto

 

Richardin Korkkijalka - Kansan Musiikkia Irlannista

Richardin Korkkijalka – Kansan Musiikkia Irlannista

Korkkijalka - Korkleg

Korkkijalka – Korkleg

Korkkijalka - Through The Grey Stone

Korkkijalka – Through The Grey Stone

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s