Mahlerin viides sinfonia Kari Pohjolan mukaan

Sinfonia kuin elämä itse

MahlerAineistoKari Pohjola kuvailee Musastossa itävaltalaisen Gustav Mahlerin (1860–1911) sinfonioita. Pohjolan artikkelit julkaistaan Musastossa yksi kerrallaan, yhdeksän viikon aikana. Nyt Mahler-sarja on edennyt viidenteen osaan. Voit lukea aiempia arvioita täältä.

Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin on avattu oma paikka Mahlerin musiikille. Tervetuloa kirjastoon!

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa V

Kari Pohjola: – Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen.

Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 5

Kuunneltu levytys: Wiener Philharmoniker, joht. Leonard Bernstein.

Viidennen sinfonian sävellystyö ajoittuu kesiin 1901 ja 1902 ja se myös valmistui kesällä 1902. Ensiesitys oli kuitenkin vasta lokakuussa 1904. Sävellystyön aikana Mahler työskenteli Wienin valtionoopperan johtajana. Aiemmin (1899) hankittu uusi kesäpaikka Maierniggin lähistöllä toimi ympäristöineen sinfonioiden sävellyspaikkana, inspiraation lähteenä ja myös pakopaikkana Wienin työkiireistä. Mahler avioitui maaliskuussa 1902 Wienin kenties tavoitelluimman nuoren naisen, Alma Schindlerin, kanssa. Mahlerin väitetään kertoneen, että viidennen sinfonian neljäs osa (sävellystyö ei ollut vielä avioitumisen aikaan valmis) – tunnettu Adagietto – olisi musiikillinen rakkaudentunnustus hänen vaimolleen. Pariskunnan kirjeenvaihdon perusteella voi sanoa Mahlerin olleen hyvin omistautunut avioliitolleen, mutta myös hyvin omistava itseään lähes kaksikymmentä vuotta nuorempaa vaimoaan kohtaan.

Viides sinfonia aloittaa keskikauden sinfonioiden sarjan Mahlerin tuotannossa. Näitä kolmea sinfoniaa – viides, kuudes ja seitsemäs – yhdistää niiden ohjelmattomuus ja se, että niissä ei ole sooloääni- eikä kuoro-osuuksia. Neljässä ensimmäisessä sinfoniassa nimetyt teososat ja käytetyt laulutekstit ohjasivat kuulijoiden vastaanottoa toivottuun(?) suuntaan, mutta mahdollisesti Mahler koki nyt hallitsevansa musiikilliset ilmaisukeinot niin mestarillisesti, että tulevien sinfonioiden merkitykset aukeaisivat kuulijoille ilman sanallisia viitteitäkin. Viides sinfonia on viisiosainen pikkujättiläinen, jossa elämää katsotaan häpeilemättä silmästä silmään.

Ensimmäinen osa

Esitysmerkinnässä – ei siis osan nimenä – sanotaan surumarssi (Trauermarsch), mikä kuvaakin hyvin osan alun tunnelmaa. Fanfaari vetää sinfonian raskaat vaunut liikkeelle, ja surumielinen tunnelma ympäröi hitaasti vaunujen perässä etenevää kulkuetta. Kiihkeä elämää pursuava musiikillinen hetki läpivalaisee hetkellisesti surusaattueen. Pian matka kuitenkin jatkuu, mutta nyt hienovaraisen toivon säestämänä. Perille pääsy on lyhyt ja voimakas huipennus, unohdus, minkä jälkeen osa päättyy hiljaa.

Toinen osa

Toisen osan aluksi pyörremyrsky vie edellisen osan surumarssin muistot mennessään. Musiikin vimma vie kuulijan elokuvalliseen maisemaan. Tunnelma on äärettömän voimakas, kuvallista ilmaisua rikkaampi ja voimakkaampi. Alun jännitys purkautuu tanssilliseksi rytmiksi, jossa lainataan ensimmäisen osan lopussa lyhyesti soinutta teemaa. Kiihko palaa musiikkiin vuorotellakseen osin painajaismaiseksi yltyvän hidasrytmisen tanssin kanssa. Jos ensimmäinen osa ajatellaan surumarssiksi, on toinen osa kuviteltavissa ihmisen elämänvaiheiden läpikäymiseksi; iloineen, kiihkoineen ja suruineen. Minkä ylväs, vaikenemista edeltävä, lopetus vahvistaa.

Kolmas osa

Kolmannen osan alussa kuulija herätetään kirkkaaseen, lähes silmiä särkevään, valoon ja viedään tanssimaan Mahlerin tapaan. Neljännen sinfonian salonkitanssin salaperäisyys vaihtuu tässä pääosin vilpittömäksi maalaistanssiksi, ja palatsien kimallus metsien huminaksi ja luonnon ääniksi. Osa ei kuitenkaan ole pelkkää reipasta tanssia alusta loppuun, vaan osin hyvinkin rauhallista tunnelmointia, mikä tietysti välillä iskevästi rikotaan kontrastien aikaansaamiseksi. Lopuksi kaihoisa tunnelma kiihdytetään vielä kertaalleen riehakkaaksi, mikä päättää osan hengästyttävästi.

Neljäs osa

Kysymyksessä lienee Mahlerin tunnetuin sävellys; Luchino Visconti käytti sitä Kuolema Venetsiassa -elokuvansa (perustuu Thomas Mannin pienoisromaaniin) tunnelman luojana onnistuneesti, mikä osaltaan varmasti lisäsi kiinnostusta Mahlerin musiikkia kohtaan. Musiikki on hellästi haaveksivaa, viipyilevää ja kuulijansa ympärille hitaasti kietoutuvaa. Siitä ei kuitenkaan puutu dramaattisiakaan sävyjä. Mahlerille ominaiseen tapaan, mikään ei koskaan ole pelkästään/puhtaasti jotakin, vaan kaikki rakentuu aina useammista yhteen liittyvistä asioista. Kauneinkaan yksittäinen sinfonian osa ei voi olla ainoastaan kaunis; todellinen kauneus pitää tuoda esille ympäristöstään, jotta se voisi erottua.

Viides osa

Viidennen osan alku kuulostaa melkein siltä, kuin paimen kurkistaisi niityn reunalla sijaitsevan puun takaa ihmetellen, joko sopii tulla esiin. Luontoidyllin keskellä kuullaan aiheita edellisestä osasta. Musiikki kasvaa suureelliseen mittaan täyteläisin orkesterivärein sävytettynä ja luo ajatuksen ulottumisestaan kaikkialle. Ensimmäisen osan surumarssista on kuljettu viimeisen osan äärettömän elämänhaluiseen, riemukkaaseen ja maailmoja syleilevään tunnelmaan. On kuin yhden yksilön koko elämänkokemus suruineen ja iloineen olisi pakattu yhden sinfonian sisään, ja viimeinen osa huipentaa tämän – täynnä ylpeyttä omasta mahtavuudestaan.

Tiivistäen Mahlerin viidennestä sinfoniasta voisi sanoa: Vaikeuksien kautta voittoon!

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

MahleraAtikkelikuva

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s