VIIKON LEVY: MANIC STREET PREACHERS – THE HOLY BIBLE

theholybible

Vuonna 1994 Manic Street Preachersin ura oli vaakalaudalla. Alkuperäinen suunnitelma julkaista vain yksi tuplalevy, joka myisi miljoonia, oli hylätty. Syykin oli selvä: Generation Terrorists ei vain ollut niin mahtava albumi, että se olisi valloittanut maailman. Sen seuraajalla, Gold Against The Soulilla raha ja iso levy-yhtiö olivat nousseet yhtyeen päähän ja hittisingleistään (From Despair to Where, Roses in the Hospital, Life Becoming a Landslide) huolimatta lopputulos oli pömpöösiä stadionrockia. Tarvittiin muutosta.

Yhtyeen pääideologi ja satunnainen komppikitaristi Richey James puolestaan rypi henkilökohtaisissa pohjamudissa. Rocktähteys ei tuonut toivottua onnea ja toisaalta Manics ei ollut saavuttanutkaan asemaa, joka sille Jamesin mielestä kuului. Päihteet, pakonomainen laihduttaminen, masennus ja yksinäisyys eivät auttaneet. Mutta jälleen ihmiselon kurjuus johti korkeisiin taiteellisiin tuloksiin. Yhdessä tekstittäjäkollegansa, Manicsin basistin Nicky Wiren kanssa Richey Jamesilta syntyi hämmentävä nippu tekstejä toinen toistaan ikävimmistä aiheista.

Manic Street Preachersin solisti ja säveltäjä James Dean Bradfield tiesi, että myös musiikillisen ilmaisun tuli nyt vastata tekstien sisältöä: suurellinen stadionsoundi ei tulisi tällä kertaa kysymykseen. 1980-luvun postpunkista innostunut Bradfield vastasi haasteeseen säveltämällä tekstit kiihkeäksi moderniksi punkrockiksi.

Tarpeeksi kylmän ja vaihtoehtoisen soundin aikaansaamiseksi Manics palasi levyttämään kolmatta albumiaan yhtyeen kotiseudulle Walesin Cardiffiin levy-yhtiön ehdottaman Barbadoksen sijaan. Nimituottajan palkkaamisen sijasta yhtye valitsi mukaansa ainoastaan nuoren äänittäjän Alex Silvan. Vain neljän viikon kurinalaisen työnteon jälkeen albumi oli valmis.

29.8.1994 julkaistu, suureellisen The Holy Bible –nimen saanut albumi nousi parhaimmillaan Britannian albumilistan sijalle kuusi, mutta oli silti kohtalainen kaupallinen pettymys. Kriitikot ymmärsivät sitä paremmin kuin suuri yleisö, joka ehkä hämmentyi albumin läpitunkevaa ankeutta.

Sillä harvassa ovat albumit, jolla käsitellään yhtä väkevästi yhtä ikäviä aiheita – ja monia erilaisia ikäviä aiheita. Yhdysvallat (Ifwhiteamericatoldthetruthforonedayit’sworldwouldfallapart), anoreksia (4st 7lb), keskitysleirit (The Intense Humming of Evil), prostituutio (Yes), sarjamurhaajat ja kuolemanrangaistus (Archives of Pain), itseinho ja itsemurha (Die in the Summertime). Kevyt kesälevy The Holy Bible ei ollut.

Levyä seuranneilla kiertueilla Richey Jamesin terveys jatkoi murenemistaan. Holtiton alkoholin käyttö, anoreksia, viiltely ja masennus yltyivät entisestään. Kun James Dean Bradfieldin ja Jamesin piti 1.2.1995 lähteä Yhdysvaltoihin promotoimaan albumin sikäläistä julkaisua, James käveli ulos hotellihuoneestaan, eikä palannut enää takaisin. Richeyn auto löytyi kaksi viikkoa myöhemmin Walesista, Severn Bridgen huoltoaseman parkkipaikalta, mutta mies ei koskaan.

Vuotta myöhemmin Manic Street Preachers palasi kolmemiehisenä ja löysi lopulta stadionsuosionsakin. Mutta yhtä tehokasta albumia kuin The Holy Bible se ei enää tehnyt. Tämän vuoden lopulla Englannissa (ja huhujen mukaan ensi vuonna muuallakin) Manics soittaa ensi kertaa The Holy Biblen konsertissa alusta loppuun.

Vuonna 2004 The Holy Bible -levystä julkaistiin kolmen levyn juhlapainos. Varaa se tästä.

”Little people in little houses / Like maggots, small blind and worthless”

Jyrki Mäkelä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s