Mahlerin sinfoniat Kari Pohjolan mukaan, osa 2 – Musaston sarja Gustav Mahlerin sinfonioista jatkuu

Mahler!

MahlerTurun musiikkikirjaston säveltäjähyllyihin avattiin oma paikka Gustav Mahlerin musiikille. Itävaltalainen Mahler (1860–1911) tunnetaan erityisen hyvin sinfonioistaan, joita Kari Pohjola kuvailee Musastossa. Julkaisemme Pohjolan artikkelin kerran viikossa yhdeksän viikon aikana. Arvio Mahlerin ensimmäisestä sinfoniasta löytyy täältä.

Gustav Mahlerin sinfoniat –
kuunneltuna ja vapaasti tulkittuna, osa II

Käyn tässä kirjoitelmasarjassa Gustav Mahlerin sinfoniat kuuntelukokemuksena läpi. Yritän kertoa siitä, mitä yhden amatöörin korvat kuulevat näissä teoksissa, ja tulkitsen kuulemaani haluamallani tavalla. Tarkoitukseni on kuunnella sinfonia viikossa, joten uusi kuuntelukokemus on luettavana yhdeksänä seuraavana viikkona. Kuuntelemani levytykset löytyvät Vaski-kirjastojen aineistokokoelmasta.

Gustav Mahler eli vuosina 1860–1911. Hän oli oman aikansa tunnetuimpia kapellimestareita. Jälkimaailma tuntee hänet ennen kaikkea säveltäjänä. Hänestä on sanottu, että hän käytti kesät kauniissa alppimaisemissa säveltämiseen ja muuna aikana hän johti oopperoita ja sinfoniakonsertteja. Aikalaisvastaanotto hänen teoksilleen oli hyvinkin ristiriitainen. Mahler sijoittuu säveltäjänä uuden ja vanhan maailman välille; hänen musiikissaan on tunnistettavia vaikutteita suurilta edeltäjiltä, mutta se maailma, jonka hänen musiikkinsa kuulijassa synnyttää, on selvästi moderni 1900-luvun maailma. Siinä soi yksilöllinen kokemus uudesta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta, johon yksilö on heitetty itsensä ja muiden varaan, ja jossa ihminen saa merkityksensä osana luonnon kiertokulkua. Mahlerin sinfoniat ovat täynnä voimakkaita kontrasteja – rumuutta ja kauneutta, ääretöntä ylevyyttä ja mitä mauttominta banaaliutta, herkkyyttä ja uhoa; aivan kuin maailma, jossa elämme.

Sinfonia nro 2, ”Ylösnousemus”

(Kuunneltu levytys: Philharmonia Chorus and Orchestra, joht. Otto Klemperer; sopraano Elisabeth Schwarzkopf, mezzosopraano Hilde Rössl-Majdan)

Mahleria pidetään hyvin ohjelmallisena säveltäjänä, mikä korostuu sinfonioidenkin kertomuksellisena luonteena. Hän on itse nimennyt sinfonioitaan ja sinfonioidensa osia antaen näin vahvoja tulkinnallisia viitteitä kuuntelijoilleen (tosin myös luopunut teostensa nimeämiskäytännöstä). Ylösnousemussinfonian ensimmäistä osaa pidetään lähes suorana jatkona ensimmäiselle sinfonialle: sankari saatetaan hautaan surumarssin sävelin. Se perustuu puolalaisen kirjailijan Adam Mickiewiczin eeppisen runon saksannokseen; ”todtenfeier” (=Hautajaisjuhlallisuudet). Nimensä ylösnousemussinfonia saa sinfonian viidennestä osasta ”Auferstehen” (=ylösnousemus); Mahler kuuli Hans von Bülowin – aikansa tunetuimpia kapellimestareita – hautajaisissa hymnin, jonka tekstiin kyseinen osa perustuu.

Toinen sinfonia on viisiosainen kahdelle solistille (sopraano ja altto), kuorolle ja orkesterille sävelletty teos. Mahler sävelsi sinfoniaa vuodesta 1888 aina vuoteen 1894 asti. Koko sinfonian ensiesitys oli Berliinissä joulukuussa 1895 (osia siitä oli esitetty jo aiemmin). Sävellysvuosien aikana hän työskenteli kapellimestarina Budapestissa ja Hampurissa.

Ensimmäinen osa

Sinfonia käynnistyy marssimaisen uhmakkaasti, melkein herooisesti. Alkua seuraa lyhyt rauhallisen alakuloinen jakso, josta kuitenkin pian palataan alun reippaaseen tunnelmaan. Seuraa hetkinen luontoidylliä, mikä kuitenkin pian jää voimistuvan orkesterin jalkoihin. Lyyrisen kauneuden ja jyräävän orkesterin vuoropuhelu myös päättää osan. Jos ensimmäinen osa mielletään surumarssiksi, jolla sankari saatetaan haudan lepoon, on vaikea välttyä vertaamasta tätä osaa Wagnerin Jumalten tuho-oopperan kohtaukseen, jossa Siegfried, Nibelungin sormus-sarjan sankari, kertoo seikkailuistaan kohtalokkain seurauksin.

Toinen osa

Mahlerille ominaisesti toisessakin sinfoniassa on maalaistanssillinen osansa (ländler=valssi), ja tällä kertaa se on toinen osa. Syvän haikea sopusointua uhkuva tunnelma pilkotaan tihentyvillä jouseniskuilla – kuin tummien pilvien kertymistä taivaalle, mutta pian kaunis tanssi rauhallisine tunnelmineen käynnistyy uudelleen. Ajoittaiseen surumielisyyteen sekoittuu melkein parkaisunomaisia huudahduksia, mutta pääosin tunnelma on valoisa. Toisen osan voisi ajatella olevan edellä haudatun sankarin muistelua iloineen ja suruineen.

Kolmas osa

Kolmannessa osassa edellä kuultu maalaistanssi kieroutuu alussa pirulliseksi piirileikiksi. On kuin musiikki vaeltaisi labyrintissa ulospääsyä etsien. Ulospääsy löytyy ja valssi saa painokkaampia ja iloisempia, jopa humoristisia, sävyjä. Hetkittäinen, jopa auvoinen, tunnelma kertautuu, mutta muuttuu osan loppua kohti virvatulten koikkelehtivaksi tanssiksi. Osa päättyy sarjaan musiikillisia taikatemppuja.

Neljäs osa

Neljäs osa on altolle kirjoitettu osa, joka on sävelletty ”Das Knaben Wunderhorn”-runokokoelman tekstiin. Osan nimi on ”Urlicht” (=alkuvalo) ja sen teksti kertoo ihmisen yhteydestä Jumalaan. Osa on äärettömän harras ja pysäyttävä ja sopii hätkähdyttävän hyvin sinfonian kokonaisuuteen.

Viides osa

Osan aluksi taivas repeää, minkä jälkeen seesteisyys valtaa musiikin. Kliseisesti voi sanoa, että ilmassa on suuren odotuksen tuntua – jotakin suurta on tulossa. Tunnelma kohoaa majesteettiseksi ja oopperamaisen seremonialliseksi. Musiikki ei kuitenkaan sorru liioiteltuun ylevyyteen, vaan osaa halkoo kuin tyhjästä nouseva syvän inhimillinen, jopa banaalin elokuvallinen, marssijakso. Ollaan ikään kuin kuvitetussa versiossa Danten ”Jumalaisesta näytelmästä”. Inhimillinen ja jumalallinen kohtaavat musiikissa, minkä jälkeen seesteinen tunnelma palaa. Tämän jälkeen orkesteri antaa ihmisäänelle tilaa, ja sopraano yhdessä kuoron kanssa alkaa kuin tyhjästä nousten laulaa ylösnousemuksesta. Kuin suoraa puhetta Jumalan kanssa. Musiikki saa äärettömän ja jopa tunnistamattoman kauniin värin ylleen.

Voi mielestäni sanoa Mahlerin toisen sinfonian olevan lähes yli-inhimillistä musiikkia. Ihmiselämän pienuus ja suuruus maailmankaikkeuden osana välittyvät vääjäämättömästi musiikin keinoin. Tämän sinfonian – 80 minuuttia kestävän järkäleen – kuuntelu on kuin matka tuntemattoman luo; ja sieltä palaaminen kukaties entistä parempana yksilönä…

Kari Pohjola

Tuomas Pelttari, toim.

Mahler

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s