Näyttelysarja Mitä minä luen jatkuu. Vuorossa Jukka Pietilä

Jukka Pietilä

Jukka Pietilä

Oletko koskaan miettinyt mitä varsinaissuomalaiset musiikki-ihmiset lukevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua muusiikkivaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun Pääkirjaston Rotundassa. Esillä on myös artistin omaa musiikkia. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Rotunda sijaitsee vanhan kirjastotalon ensimmäisessä kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Toisena vuorossa on Turun tuomiokirkon I-kanttori, kirkkomuusikko Jukka Pietilä.

1. Kuvaile itseäsi muusikkona / musiikkielämän toimijana.

Valmistuin Sibelius-Akatemiasta keväällä 1987 kirkkomusiikin koulutusohjelmasta pääaineena yksinlaulu ja hain kanttorinvirkaa, joka avautui juuri samaan aikaan. Nyt olen toiminut Turun tuomiokirkon  kanttorina 27 vuoden ajan ja siten ollut rinnallakulkija monen turkulaisen elämän käännekohdissa ilon ja surun hetkellä.

v.1991 suoritin solistisen yksinlaulun A-tutkinnon ja viisi vuotta myöhemmin tulin valituksi saman seurakunnan I -kanttorin virkaan.

Katedraali soi! -kirkkomusiikkiviikko, järjestetään vuosittain viikolla 6 ja jonka perustin, täyttää parin vuoden kuluttua 20 vuotta, vakiovieras alusta saakka Turun filharmoninen orkesteri ja nyt myös Turun musiikkijuhlat jo parin vuoden ajan.

Yhteistyötä tarvitaan monen turkulaisen musiikkitoimijan kanssa, koska musiikkia tarvitaan paljon tuomiokirkon tilaisuuksissa, siten täytyy verkostoitua musiikkirintamalla laajasti.

2. Miten lukuharrastus on vaikuttanut musiikintekemiseesi / työhösi musiikin parissa?

Luen paljon muusikkojen elämäkertoja, hämmästellen sitä miten ohdakkeinenkin monen urapolku on. Monesti kyllä saa suoranaisia vinkkejä, miten asioita pitää hoitaa, jotta välttyisi karikoilta.

3. Esittele lempikirjasi/ -kirjailijasi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempigenresi (esimerkiksi dekkarit tai romantiikka).

Kirja: Pentti Savolainen; Martti Talvela Elämän valoja ja varjoja (WSOY)

Tämä on kuvaus yhdestä maailman kuuluisimmasta suomalaisesta bassolaulaja Martti Talvelasta ja hänen tiestään kansakoulunopettajasta suurien oopperalavojen loistavaksi tulkiksi maailmanlaajuisesti.

Savonlinnan oopperajuhlien taiteellisen johtajan tehtävien vastaanottaminen 1970-luvulla nosti juhlat kansainväliselle tasolle. Tämä vaati myös sen, että Savonlinnan lentokentän pituutta oli lisättävä, jotta ulkolaiset turisit pääsisivät helposti suoraan oopperajuhlille. Tämä ulkomusiikillinen toimenpide vaati Talvelalta useita käyntejä ministeriössä ja peräänantamattomuutta, ettei poistu talosta ennen kuin ministeri on hänet tavannut. Mutta se kannatti, kenttä pidennettiin ja turistit aina ulkomaita myöten loivat Savonlinnan menestyksen.

Martti Talvelan taiteellinen osuus 80-luvulla päättyi ikävästi, koska bassorooleja ei hänelle enää uuden taiteellisen johtajan aikana  herunut. Martti Talvela oli visionääri, joka kävi tiivistä kirjeenvaihtoa kirjan kirjoittaneen Pentti Savolaisen kanssa mielipiteilleen vahvistusta saaden.

4. Käytätkö kirjastoa?

Olen kirjaston säännöllinen käyttäjä. Lukusalissa käyn viikottain ja musiikkikirjastossa aika-ajoin, enimmäkseen julisteita viemässä, joskus nuotinkin lainaamassa.

5. Jos olisit kirja, niin mikä kirja olisit?

Tämä on vaikea kysymys, ehkäpä olisin keittokirja. Reseptejä joka lähtöön.

Päivitys 12.11.2014: Jukka Pietilä, Kalevi Kiviniemi ja Pinja Järvinen esiintyvät Turun Tuomiokirkossa.

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä luen, Musasto suosittelee

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s