Viikon levy: Agit-prop: Laulu kaikille

Agit-Prop_Laulu_kaikilleAgitaatiota ja propagandaa tarjottiin Neuvostoliitossa kansalle pitämään sen mielipiteet oikeina ja suuntaamaan kansalaisten innon kommunistisen utopian rakentamiseen. Edistyksellisille suomalaisille tarjosi samaa vasemmistolaisen laululiikkeen lippulaivan, 2000-luvulla jonkinlaisen toisen tulemisensa tehneen lauluyhtye Agit-propin vuonna 1974 julkaistu toinen albumi Laulu kaikille.

Puolet toisen levyn kolmestatoista kappaleesta koskettaa jollakin tavalla Chileä, sillä Chilen sotilasvallankaappaus oli tapahtunut juuri albumin julkaisua edeltävänä vuonna. Näistä kappaleista parhaimmin mieleen jäivät sotilasjuntan johtajia kritisoiva pilkkalaulu Neljä rikollista ja surumielinen Allendelle, jonka iskuvoima ei ehkä nykyään ole aivan entisellään, sillä Allenden kuoleman selvitettiin kohtalaisella varmuudella olleen itsemurha vuoden 2011 uusissa tutkimuksissa. Chile-teeman ulkopuolelta levyn kohokohdiksi nousevat Bertolt Brechtin tekstiin pohjautuva, loppupuolellaan hivenen levottomista saksofonitaustoista kärsivä Oppimisen ylistys, jonka sanoitukset toimivat ilman kommunisminpunaisia silmälasejakin, ja yhäkin valitettavan ajankohtainen Haluavatko venäläiset sotaa?

Laulujen tekstien edustama maailmankuva on odotettavan mustavalkoinen – tai pikemminkin mustapunainen. Agit-propin sanoitukset eivät kuitenkaan ole niin provokatiivisia kuin esimerkiksi samaan liikkeeseen kuuluvan KOM-teatterin, jolle porvari on aina kaiken pahan alku ja juuri, vaikka samasta laarista kumpikin yhtye toki inspiraationsa ammentaa.  Agit-propin toisen levyn sanoitusten voisi sanoa olevan jopa aavistuksen vähemmän uhmakkaita kuin yhtyeen ensimmäisen, vuonna 1972 ilmestyneen Agit-propin kvartetti laulaa työväenlauluja -albumin. Albumin sanomana on ennemmin Chilen tapahtumien sureminen ja vasemmistolaisuuden ylistys, ei niinkään poliittisen oikeiston yleinen demonisointi.

Vaikka kappaleet ovatkin temaattisesti yksipuolisia, mikä tietysti on tämäntyyppisen musiikin tapauksessa liki itsestään selvää, melodisesti levy on miellyttävän monipuolinen. Albumi tarjoaa niin latinorytmejä, synkkäsävyisiä balladeja ja toiveikkaita vasemmistolaisuuden ylistyslauluja. Levyn esittelytekstissä mainitaan ”kvartetin määrätietoinen pyrkimys taiteellisesti korkeatasoiseen ilmaisuun”, ja tähän arvioon on helppo yhtyä Agit-propin kvartetin moniäänistä laulua kuunnellessa. Agit-prop eroaa tässäkin edukseen KOM-teatterin suoraviivaisemmasta ilmaisutyylistä, sillä Agit-propin laulamana Oppimisen ylistys maalailee aivan erilaisia mielikuvia kuin KOMin Porvari nukkuu huonosti -levyltä löytyvä tulkinta. Yhtenä yhtyeen suosion avaimista onkin varmasti ollut jo alusta asti se, että esiintyjät ovat olleet asiansa osaavia taiteilijoita eivätkä vappumarssilta värvättyjä sunnuntailaulajia, joiden aatteen palo olisi liekehtinyt esiintymistaitoja kirkkaampana.

Agit-propia voi kuunnella niin historianoppituntina, nostalgiatrippinä kuin – ainakin silloin jos kuulijan mielipiteet osuvat sopivalle akselille – poliittisen innon kohottajanakin.  Monipuolisuutensa ja iskevyytensä vuoksi sitä voi suositella kaikille poliittisesta laulusta ja laulelmamusiikista yleensä kiinnostuneille aatteellisista lähtökohdista riippumatta.

Luke Jäppinen

Mainokset

3 kommenttia

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

3 responses to “Viikon levy: Agit-prop: Laulu kaikille

  1. Kaj Lahtinen

    Jos Allende mahdollisesti päätyi itsemurhaan Pinochetin joukkojen piirittämässä presidentinlinnassa epätoivoisessa tilanteessa niin en tosiaan ymmärrä miten se vähentäisi tämän hienon laulun ”iskuvoimaa”.

    • Rautanorsu

      Traagisena tämäkin tapauskulku on toki helppo nähdä, mutta pointti on siinä, että vasemmistolainen liike ei aikanaan hyväksynyt Allenden kuolemaa itsemurhaksi (kuten viralliset tahot jo silloin esittivät) vaan uskoivat sotilasjuntan teloittaneen Allenden, mitä näkökantaa Agit-propinkin laulu heijastelee.

  2. Isäsi

    Agit Prop on kyllä kauheinta paskaa mitä radiossa, TVssä on koskaan esitetty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s