Mac DeMarcon uusin albumi Salad Days julkaistiin aprillipäivänä.
Tänään alkava Flow festival kokoaa Helsingin Suvilahden jälleen täyteen tuoreen musiikin ystäviä. Yksi Flow’n sunnuntaisista esiintyjistä on Mac DeMarco, kanadalainen hörhöilijä, jota voi pitää yhtenä viime vuosien ilahduttavimmista indie-tulokkaista.
Vancouverista ensin Montrealiin sitten New Yorkiin muuttanut DeMarco julkaisi vuonna 2012 ensin Rock and Roll Nightclub -ep:n. Levy-yhtiö vakuuttui kokeilusta, ja vielä samana vuonna julkaisiin DeMarcon pitkäsoitto 2, jonka saama noste piti artistin uuvuttavalla kiertueella puolisentoista vuotta. Välittömästi kiertueen jälkeen DeMarco kokosi kaupasta kaiken hengissä pysymiseen tarvittavan ja vetäytyi ahtaaseen asuntoonsa äänittämään seuraavaa levyään. Lähinnä roskaruuan ja suljetussa makuuhuoneessa ketjussa poltettujen savukkeiden voimalla syntynyt Salad Days julkaistiin aprillipäivänä 2014.
DeMarcon haastatteluissa mainitsema kiertueuupumus ei kuulu levyn äänimaailmassa, joka on aiempien levytysten tyyliin kepeä ja hyväntuulinen. Omien sanojensa mukaan DeMarco ei halunnut hikeennyttää ketään muuttamalla soundiaan liian radikaalisti. Kiinnostavin muutos aiempiin levyihin verrattuna on DeMarcon vaivihkainen kypsyminen sanoittajana. Epämääräisistä sanoituksista on siirrytty henkilökohtaiselta vaikuttavaan avautumiseen, esimerkiksi Let My Baby Stay kuvaa artistin huolta viisumiongelmien kanssa painivasta tyttöystävästä, kun taas Blue Boy ja nimikkokappale Salad Days naureskelevat lämpimän itseironisesti nuoren ihmisen kasvukipuilulle. Henkilökohtaisuudesta on kuitenkin vaikea sanoa, mikä on vitsiä ja mikä vilpitöntä avoimuutta – ja onko niitä tarpeen erotellakaan. Kuten DeMarco itse asian ilmaisee: “It’s ridiculous making this music and a lot of stuff that comes out is ridiculous. – – Even if I’m writing the most personal song it’s not going to come out totally serious, there’s always a little tongue in the cheek.”
Esimerkkinä lekkeriksi heittämisestä toimii kappale Chamber of Reflections, joka lainaa nimensä ja aiheensa vapaamuurarien initiaatioriitistä. Riitissä nuori kokelas lukitaan mietiskelykammioon pohtimaan entistä elämäänsä ja valmistautumaan uuden elämänvaiheen alkamiseen. Artistin sanojen mukaan albumin äänittäminen ahtaassa, tupakansavuisessa kopperossa oli DeMarcolle juuri tällainen terapeuttinen ja meditatiivinen kokemus, joka jätti hänelle kevyemmän ja kirkkaamman olon. Avointen sanoitusten paljastamaa sisintä on nähtävästi kuitenkin kompensoitava ja varjeltava huumorilla, kuten tässä tapauksessa kuvaamalla kappaleen videolle Homer Simpson -maskissa haahuilevaa tyttöystävää.
DeMarcon huumorilla ja ironialla verhottu vilpittömyys, näennäisen suoraviivaiset ja sympatiaa herättävät sanoitukset ja ilmavat, unelmoivat sävellykset tekevät Salad Daysista viehättävän levyn. DeMarcon suurin vetovoima on kuitenkin hänen välittömässä persoonassaan ja hoopossa lavaesiintymisessään. Helähtelevä ja helisevä musiikki on kuin ulkoilmakeikoille tehtyä, ja narrien kuninkaana DeMarco osaa rakentaa viihdyttävän show’n. Keikoilla saatetaan rakkauspöhnään juovuttavien balladien jälkeen kuulla covereita Metallicalta tai Limp Bizkitiltä, ja yleisöä viihdytetään kappaleiden välissä törkyisillä vitseillä. Herkät laulunsa DeMarco esittää niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti kieli poskessa, suu auki ja kuola valuen. Mikäli sunnuntainen Suvilahti ei kuulu suunnitelmiin, kannattaa Salad Daysiin kuitenkin tutustua vielä kesän aikana. Albumi on hilpeä, huoleton ja hetken katoavaisuudesta haikea, kuten elokuiset kesäillatkin.
Katarina Kapiainen
Musasto 