Viikon levy: The Moody Blues – To Our Children’s Children’s Children

Moody Blues To our children's children's childrenNyt kun ”tosi-TV” alkaa levitellä lumoavia lonkeroitaan jo Marsiin asti, voimme hymähdellä ajalle, jolloin kuumatka tarjosi vähintään yhtä jännittävää viihdettä. To Our Children’s Children’s Children –levyä alettiin äänittää ennen Apollo 11:n lähtöä, mutta se julkaistiin reissun jälkeen. Levy kuitenkin tutkiskelee laajemmin uusille tiluksille matkailua. Moody Bluesin kerrostetun ja kaiutetun mellotronin kyllästämä soundimaailma tarjoaa oivan maaperän tällaiselle teemalle. Sisäkansikuvassa yhtye istuskelee luolassa nuotion äärellä. Ajatuksena taisi olla, että joku löytäisi levyn myöhemmin luolasta ja kuulisi millaisissa fiiliksissä Maassa eleltiin äänitteen teon aikana. Tämän avaruusmatkailun voi ottaa sekä kirjaimellisesti että syvällisempänä pähkäilynä.

Levy alkaa vauhdikkaasti rumpali Graeme Edgen tekstiin sävelletyllä Higher and Higherilla. Moody Blues tilasi NASA:lta oikean lähtöpamauksen levyn alkuun, mutta kuultuaan äänitteen yhtye päätti itse kyhätä autenttisemman laukauksen studiossa! Itselleni levyn ”tappoputki” käynnistyy vinyylin A-puolen viimeisestä kappaleesta Out And In, jossa mellotronvelho Mike Pinder ihastelee avaruutta. Taustalla oli lapsuudenmuisto, jossa hän makaili yöllä tähtitaivasta katselemassa:

Gazing past the planets. Looking for total view

I’ve been laying here for hours. You’ve gotta make the journey out and in.

Gypsy – kuvaelma avaruudessa ”urpona vaeltavasta” matkaajasta – rokkaa eteerisesti. Kitaristi Justin Haywardin teksti kuulostaa tuttuun tapaan tajunnanvirralta. Tiettyjä kohtia olisi ehkä kannattanut harkita pari kertaa (”Speeding through a shadow of a million years. Darkness is the only sound to reach his ears”), mutta musiikki kyllä paikkaa komeasti tekstilliset heikkoudet.

Basisti John Lodgen Eyes of a child ja Candle of life ovat ensiluokkaista syvällistä tunnelmapoppia. Jälkimmäisessä on flyygeliä käytetty ekologisesti ja hyvällä maulla. Huilisti Ray Thomas pyrki yleensä tekemään yhden kevennyskappaleen levyä kohti. Tällä kertaa tämän tehtävän sai ratkiriemukas Floating. Thomasin Eternity Road sen sijaan kuvailee mukavan tajuntaa laajentavasti matkaamista ”ikuisuuden tiellä”. Niin kutsuttu doorinen asteikko tuo ajattomuuden tuntua.

Sitaria kuullaan (tietysti) kappaleessa Sun is still shining, jonka säkeistö pörrää mantramaisesti yhden soinnun varassa. Kappale on viehättävä, vaikka se sisältääkin Moody Bluesin ehkä luokattomimman riimiparin (“Sun is still shining, look at the view. Moon is still dining with me and you.”). Siitä, mistä päätösraita Watching and waiting kertoo, voi jokainen tehdä oman tulkintansa. Ehkä kertoja on maaäiti; ehkä planeetalle aiemmin saapunut olento, joka odottaa seuraavaa rotua saapuvaksi. Ehkä vain yksinkertaisesti kaivataan leikkikaveria (”Watching and waiting for a friend to play with.”). Teksti yhdessä mellotron/pilliurkumaton kanssa luo fantastisia mielikuvia.

Moody Bluesia on aina syytetty nössöilystä, mutta minusta äijäilytarpeen puute voi myös olla merkki terveestä itsetunnosta. Yhtyeen tekstejä on syytetty naiiviudesta. Vaikka en itse kuuntele Moody Bluesia heidän tekstiensä vuoksi, arvostan sitä, että cooliuden hakemisen ja neuroottisen korniuden pelon sijaan he antoivat henkisen hakemisensa rehellisesti kuulua levyillä. Se vasta on ronskia se.

The Ultimate Reviewer

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s