Viikon levy on Charles Ives: Symphonies nos 1 & 4

Charles Ives!

Ivesiä ja Dallas Symphony Orchestraa johtaa Andrew Litton.

Ivesiä ja Dallas Symphony Orchestraa johtaa Andrew Litton.

Yhdysvaltalainen säveltäjä Charles Ives (1874–1954) ansaitsi elantonsa vakuutusalalla, mutta uudisti musiikkia siinä sivussa. Yksi hänen tavaramerkeistään oli lainatut melodiat oudoissa yhteyksissä. Toinen oli päällekkäiset kerrokset, joilla ei melodisesti eikä rytmillisesti ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ivesin neljäs (ja viimeinen) sinfonia onkin tullut tavaksi esittää kahden kapellimestarin voimin. Kapellimestareille on tehty jopa selviytymispakkaus sitä varten.

Ivesin ensimmäinen sinfonia syntyi hänen musiikkiopintojensa aikana. Sääntöjen nimeen vannova opettaja kielsi häneltä tietyt sointukulut, joten mitä tämä olisi mahtanut sanoa ex-oppilaansa viimeisestä sinfoniasta, jossa mopo on karannut kaikin puolin käsistä? Tätä neljättä sinfoniaa voi pitää Ivesin ”päällekkäisten kerrosten tekniikan” huipentumana. Se alkaa tuomiopäivältä kuulostavan teeman ja hiljaisen, yöllisen maalailun vuorotteluna. Kuoro alkaa laulaa Watchman!-hymniä. Tämän lyhyen aloituksen jälkeen toinen osa alkaa hämärissä tunnelmissa ”epävireisen” pianon maustamana. Yksi lempikohdistani on tämän osan alkupuolella kuultu mikrointervalleja sisältävä jousipätkä, joka ei kuulosta tältä maailmalta. 

Toinen osa kehittyy lopulta suureksi kakofoniaksi, mutta kolmas perustuukin mukavaan C-duurifuugaan! Lyömäsoittimilla alkava viimeinen osa palaa aiempien osien tunnelmiin ja päättyy lainattuun kuoromelodiaan, jota säestää sitä mystisesti värittävä laskeva asteikko. Neljäs sinfonia valmistui 1920-luvun puolenvälin paikkeilla, mutta kokonaisuudessaan se esitettiin vasta 40 vuotta myöhemmin – 11 vuotta Ivesin kuoleman jälkeen.

Central Park In the Dark on lyhyempi teos, jonka Ives sävelsi vuonna 1906 asuessaan kyseisen puiston lähettyvillä New Yorkissa. Sen läpi kulkee hiljainen, toistuva ”jousimatto”, jonka päällä alkaa tapahtuja outoja asioita. Teos kuvaa, mitä kaikkea Central Parkissa istuessaan saattoi kuulla kuumana kesäyönä 1900-luvun alussa. ”Jousimatto” edustaa yön hiljaisuutta. Kaikenlaista melua ilmaantuu hiljaisuutta rikkomaan (katulaulajia, kasinon melu, karannut hevonen, palokunta…), kunnes lopulta hiljaisuus palaa. Keitokseen on heitetty mukaan lainattuja sävelmiä, kuten Hello! My Baby. Kokoonpanoon kuuluu jousten lisäksi piccolo, huilu, klarinetti, fagotti, trumpetti, pasuuna, lyömäsoittimia, kaksi pianoa (automaattipiano ja flyygeli). Ensiesitys oli vasta 1940-luvulla. 

Ivesin nimeä ei yleensä kuule nk. kaanonsäveltäjien yhteydessä, mutta hänen tuotannossaan on paljon tutustumisen arvoista – myös yksinkertaista – musiikkia. Kaikki Ivesin musiikilliset kerrostumat eivät itseäni miellytä, mutta parhaimmillaan (kuten 4. sinfonian toisen osan alussa ja neljännen osan lopussa) ne lumoavat ja voivat nostattaa toisiin sfääreihin – niin sanotusti.

The Ultimate Reviewer

Varaa CD verkkokirjastosta.

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s