Musaston haastattelussa Telenovelas-vokalisti Von Hö££e

Telenovelas on toista maata

Telenovelas: Bacchus Övermuch 6 ½ (vas.), Criswell, Von Hö££e, Roswell ja Space Salaud. Kuva: Pete Heikkilä.

Telenovelas: Bacchus Övermuch 6 ½ (vas.), Criswell, Von Hö££e, Roswell ja Space Salaud. Kuva: Pete Heikkilä

Rockbändi Telenovelas juhlii ensimmäistä albumiaan I Am The Destroyer. Debyytti ilmestyi äskettäin turkulaisen Plastic Passionin kautta, ja CD on nyt varattavissa verkkokirjastosta.

Telenovelas tekee Turussa kaksi keikkaa loka-marraskuussa 2013: la 5.10. Hunsvotti ja pe 15.11. Pikku-Torre.

Albumin teko oli pitkä projekti

Yhtyeen laulaja Von Hö££e:

Ensimmäinen albuminne I Am The Destroyer ilmestyi syyskuun lopussa. Miltä nyt tuntuu?

Mahtavalta. Sitä levyä hauduteltiin kauan ja hartaasti. Puolitoista vuotta, jos lasketaan siitä kun rumpuja alettiin äänittää. Tai neljä vuotta, jos lasketaan ekojen demojen äänittämisestä.

Miten Telenovelas perustettiin?

Juuri niitä demoja äänittämällä. Roswell oli kotonaan väsännyt instrumenttipohjat, joihin hän pyysi minua laulamaan. Minun tehtäväni oli rustata valmiisiin melodioihin sanat. Biisien otsikot olivat Roswellilla jo valmiina, joten mielikuvitukseni pääsi helposti aiheeseen käsiksi. Silloin oli kesä 2009. Syksymmällä pyydettiin Bacchusta piipahtamaan Roswellin luolassa basso mukanaan. Demot paranivat entisestään ja joitakin niistä laitettiin jo Myspaceenkin kuunneltaviksi. Ei maltettu pitää projektia enää pelkkänä virtuaalibändinä, vaan laitettiin rumpalin, kakkoskitaristin ja urkurin etsintä käyntiin. Muusikoiden netin kautta löytyi kapuloihin Space Salaud, hänen kauttaan kitaristi Criswell (joka itse asiassa oli suositellut Salaudille meitä) ja lopuksi tutunkauppana ex-urkurimme Wave Wilson. Tuolloin oli toukokuu 2010. Eka keikkamme oli sitten elokuussa.

Keitä yhtyeeseen kuuluu?

Vokalisti Von Hö££e, kitaristi/kosketinsoittaja ja ties mikä Roswell, toinen kitaristi Criswell, basisti Bacchus Övermuch 6 ½. sekä rumpali Space Salaud. Lisäksi keikkakokoonpanoon on liittynyt kosketinsoittaja/taustalaulajatar Hordez, mutta hän ei vielä ehtinyt levylle asti.

Millaisia esikuvia ja tavoitteita teillä on?

Jatkuvan muutoksen pyörteessä olevan levy- ja musiikkibisneksen jätämme pyörimään omalla painollaan, eli suuria listojen tai lavojen valloitustavoitteita meillä ei ole. Tavoite on pysyä olemassa ja jatkaa oman musiikin tekemistä, soittamista ja äänittämistä. Tuotosten levittäminen pyritään hoitamaan tilannekohtaisesti mahdollisimman hyvin ja mielekkäästi.

Esikuvina pidän oikeastaan kaikkia sitkeitä oman tien kulkijoita. Bändimme musiikillisia esikuvia on hankala nimetä. Ainakin minua ja Roswellia inspiroi eniten 1960-70-lukujen vaihde, jolloin kitara-rockin näkyvimpiä nimiä olivat The Beatles ja The Rolling Stones. Laulajana minun ulosantiini varmasti ovat eniten vaikuttaneet Jim Morrison ja Mick Jagger. Mutta soundimme ei kokonaisuutena kuitenkaan ole kovin retroa, vaan ennemminkin ajatonta.

***

Miten I Am The Destroyer tehtiin?

Treeniksellä (joka oikeastaan on studio Äänikuva) äänitettiin rummut ja laulut. Loput soittimet sitten pikkuhiljaa Roswellin kotistudiossa. Ja hän siellä sitten vielä pikkuhiljempaa levyn miksasi ja masteroikin. Lopulta se lähetettiin painettavaksi Saksaan ja turkulainen levy-yhtiö Plastic Passion julkaisi sen.

Mistä debyyttialbumin laulut kertovat?

Esimerkiksi maailmanlopusta, uudesta luomishetkestä, kosmisesta matkailusta, irstailusta Kuun pimeällä puolella, Marsin asuttamisen ankeudesta, ahneushirviöstä ja yksinäisyydestä. Maanläheisyys on siis ainakin sanoituksista sangen kaukana.

Uusi levy on vaivaton ja rento kokonaisuus. Mistä musiikin ilmavuus syntyy?

Roswellin loihtimasta soundimaailmasta. Hänellä oli ihan tietoinen pyrkimys olla tunkematta biiseihin liikaa tavaraa. Nyt ne hengittävät eivätkä tukahduta itseään.

Kuuntelukokemus on kuin moikkailisi mukavaa avaruuskaveria, jonka näkee toisinaan kulkevan kadulla. Tulee hyvälle tuulelle. Mitä itse pidät levystä?

Pidän juuri tuosta kotoisuuden ja outouden yhdistelmästä. Lisäksi levyn vahvuus on mielestäni se, että vaikka biisit ovat melkoisen erilaisia luonteeltaan, ne muodostavat yhdessä kokonaisuudelta kuulostavan paketin.

Soundi tuntuu hyväntahtoiselta, ja musiikista kuultaa onnellisuus. Oletteko onnellisia?

Emme. Mutta onnellisuuden kaipuusta hyvät laulut syntyvätkin, heh. Minun mielestäni levyllä on vain muutama iloinen viisu. Siinä on myös pari aika kaihoisaa ja synkkääkin kappaletta, ja Traveller on jopa uhkaava. Tietysti katson niitä aika vahvasti sanoittajan näkökulmasta. Tästä juuri näkee, että musiikki syntyy kuulijan korvassa.

Albumilta välittyy yhtä lailla kotikutoisuutta kuin eeppistä rockavaruuttakin. Tekeekö Telenovelas paljon työtä sovitusten kanssa?

Kyllä. Tai oikeastaan Roswell tekee jo kotidemotusvaiheessa. Bändisoitolla biisit sitten taotaan notkeiksi ja luonteviksi.

Kaksi vuotta sitten julkaistun singlen Moon Rising//Electric Ghosts biisit jäivät pois albumilta. Miksi näin?

Itse pidän sitä sinkkua oikeastaan meidän ekana levynä, jolla oli oma soundinsa ja luonteensa. Se oli hyvä juuri sellaisena. Ei sitä oikein voinut liittää tähän uuteen levyyn. Ehkä ne biisit joskus julkaistaan I Am The Destroyerin juhlapainoksen bonusraitoina, heh.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Tuntemattomalta kuten aina. Sen verran voin paljastaa, että uuttaa levyä suunnitellaan jo.

Missä Telenovelas on keikalla seuraavaksi?

Tämän viikon lauantaina eli 5.10. ollaan Hunsvotissa (se on se Rantakertun alakerta jokirannassa lähellä satamaa) ja sitten pe 15.11. Pikku-Torressa Yliopistonkadulla. 

Toim. Tuomas Pelttari

1 kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee

One response to “Musaston haastattelussa Telenovelas-vokalisti Von Hö££e

  1. Paluuviite: Telenovelas-pressiä | Ari Väntänen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s