Toni Lehto esittelee Chicagon varhaista tuotantoa

Chicago – se yhtye…

Chicagon albumit 1969–1972.

Chicagon albumit 1969–1972.

2000-luvun alkupuolella istun erään oppilaitoksen ATK-luokassa, kuunnellen erään yhtyeen seitsemättä levyä vuodelta 1974. – Mikä tämä on?, kysyy toinen huoneessa oleva henkilö – erittäin kova paikallinen pianisti. – Chicago, vastaan. – Mä en tienny et Chicago on tehny hyvääkin musaa, hän tunnustaa.

Tulkitsen tämän niin, ettei hän tiennyt, että Chicago on tehnyt muutakin kuin kasariballadeja. Niistähän vakavampi musiikin harrastaja ei saa pitää ilman omantunnon tuskia. Ei niin, että albumista Chicago 16 alkaneessa kasarikaudessa olisi minusta mitään vikaa, mutta tämä kirjoitus keskittyy yhtyeen varhaisempaan tuotantoon. Ydinajatuksena on muistuttaa, että yhtye on toki julkaissut muutakin kuin balladin I Don’t Wanna Live Without Your Love.

Lehdon kolmiosainen kirjoitussarja

Toni Lehdon kirjoittaman Chicago-saagan toinen osa julkaistiin tammikuussa 2014, kolmas osa joulukuussa 2015.

Jazz-rock, fuusio, pop…

Yhdysvaltalaisen Chicagon pitkään historiaan mahtuu yhden jäsenen vierailu psykiatrisessa sairaalassa, toisen tahaton itsemurha, kolmannen hengen pelastuminen tupeen ansiosta, mutta myös melko paljon laadukasta musiikkia. Tämä Chicagossa perustettu yhtye sai alkukipinän 60-luvun lopulla rumpali Danny Seraphinen ajatuksesta perustaa rock-yhtye puhallinsektiolla. Soittajien ollessa kasassa poppoo nimettiin soittajien tahdon vastaisesti The Big Thingiksi. Ennen ensimmäistä levytystä nimeksi kuitenkin vaihdettiin hivenen vaatimattomampi Chicago Transit Authority. Soittajien lisäksi tärkeä hahmo CTA:n alkuvaiheessa oli tuottaja James Guercio, jonka kanssa yhtye teki ensimmäiset yhdeksän studiolevyään.

Chicagon musiikillisia tavaramerkkejä ovat järjettömän komea yhteislaulu, laulusolistin ja kuoron vuoropuhelu, laulusolistien vuorottelu kesken biisin, laulufraasien väleissä tuuttaavat torvet sekä jazzmaiset instrumentaaliosat popimpia lauluosia tasapainottamassa. Usein kuullaan myös kantaaottavia ja tiedostavia tekstejä, jotka kritisoivat yhteiskuntaa.

Studioon astuttiin ensi kertaa koonpanolla Danny Seraphine (rummut), Walter Parazaider (saksofoni, huilu), Terry Kath (kitara), Lee Loughnane (trumpetti, satunnainen laulu), James Pankow (pasuuna), Robert Lamm (koskettimet, laulu) sekä Peter Cetera (basso, laulu).

* *

Lehdon artikkelissa esiteltyjä levytyksiä on varattavissa Vaskista sekä yksittäisinä remastereina että kolmessa eri boksissa.

Kattavin isompi kokonaisuus on 10 CD-levyn The Studio Albums 1969–1979. Muita kokoelmia ovat Chicago 5CD+DVD vuodelta 2003 ja 4CD Group Portrait.

Musasto suosittelee levytysten rinnalle myös Danny Seraphinen elämäkerrallista Street Player – My Chicago Story.

* * *

The Chicago Transit Authority (Columbia, 1969)

CTA:n debyytti The Chicago Transit Authority on rokkaavampaa ja monin paikoin suoraviivaisempaa tavaraa kuin sen jälkeen julkaistut levyt. Monet kappaleet kuulostavat siltä, että puhallinosuudet on lisätty jo aiemmin kirjoitettujen kappaleiden päälle. Tämä ei kuitenkaan estä hommaa toimimasta. Jo nyt kuullaan monia edellä mainittuja elementtejä, joista tuli yhtyeen tavaramerkkejä. Debyytillä käy myös selväksi, että yhtyeen tärkein biisinikkari on Robert Lamm. 1980-luvulla hänen osansa yhtyeessä valitettavasti kutistui olemattomiin.

Tempo- ja tahtilajivaihdoksilla maustettu aloituskappale Introduction on moniosainen sävellys, jonka tekstissä Terry Kath esittelee yhtyeen kuulijalle. Instrumentaaliosien jälkeen palataan säkeistöön (Now we put you through the changes and turned around the mood). Avauskappale näyttää heti, ettei yhtye tulee tarjoamaan pelkästään säkeistöjen ja kertosäkeiden vuorottelua.

Does Anybody Really Know What Time It Is? lienee levyn tunnetuin ja ”hitein” kappale, vaikkei sitä heti uskoisi. Kappale nimittäin alkaa pitkällä, riitasointisella pianointrolla, ja tämän jälkeen käynnistyy bändi-instrumentaali 5/8-tahtilajissa. Varsinainen kappale on kuitenkin mukava, melko viihteellinen shuffle (se ”ränttätänttä”-rytmi). Teksti käsittelee teemaa, johon Lamm tuli myöhemmin palaamaan – modernin yhteiskunnan päättömästi joka suuntaan juoksevia ihmisiä.

Niin ikään klassikoksi noussut Beginnings on rakkauslaulu, jossa kiteytynee ansiokkaasti myös suomalaisen keskivertomiehen olemus sanoihin I wish I could sing it to you. Mostly I’m silent. Questions 67 And 68 on siinä mielessä tyypillistä Chicagoa, että intron hämärät ja lopun popahtavat elementit kulkevat mukavasti käsi kädessä.

Listen rokkaa kuin peura, ja puhaltimet tuuttaavat komeasti. Lamm aloittaa tekstin rehellisin sanoin:

– Listen. If you think that we’re here for the money; you could be right, you know.

Poem 58 alkaa reipastempoisella, turhankin pitkällä kitarasoololla, kunnes biisi hidastuu ja kahjon ”tadada”-teeman alta kuoriutuu hämyinen blues-riffi.

Tuplavinyylin ensimmäinen levy päättyi loistavalla kappaleella, mutta toisen levyn avaa teos, jonka levylle kelpuuttamisen syiden spekulointi voisi tarjota aineksia pidempäänkin debattiin. Tämä Free Form Guitar nimittäin on päämäärätöntä kitaran huudattamista. Lisäherkkuna kansitekstistä löytyy tuottajan selitys tämän performanssin äänittämisestä. Tilannetta parantaa South California Purples, joka on särmikäs kolmen rock muutamalla lisäsoinnuilla höystettynä.

Lyhyt Prologue, August 29, 1968 sisältää äänityksen sodanvastaisesta tapahtumasta – sisältäen joukkohuudon ”The Whole World Is Watching”. Kuoron huutaessa käynnistyy upean Somedayn riitasointinen intro. Kappale on Chicagolle tyypillinen yhteiskunnan epäkohtia kovasti tiedostava esitys. Sävellyksellisesti kipale on levyn parhaimpia. Livenä studiossa äänitetty instrumentaali Liberation sulkee levyn reippaissa tunnelmissa.

Yhtye osasi jo varhaisessa vaiheessa hyödyntää sangen hyvin puhaltimia. Jatkossa tuli kuitenkin selväksi, että soitinkokoonpanosta saa vielä paljon muutakin irti…

Chicago (Columbia, 1970)

Toisen levynsä Chicago myötä nimi Chicago Transit Authority oli jo lyhennetty. Kansitekstissä yhtye julistaa, että

– With this album, we dedicate ourselves, our futures and our energies to the people of the revolution. And the revolution in all of its forms.

Itsellenikin on mieleen syöpynyt kuva varhaisesta Chicagosta hyvin vihaisena yhtyeenä. Kun tämän levyn kappalelistaa katsoo, on sillä kuitenkin vain kolme ns. informoivaa kappaletta. Tällä levyllä tehdään selväksi, ettei musiikkityylien radikaalejakaan vaihteluita vierastella. Kuten debyytti, tämäkin on tuplalevy. Soundiltaan levy on mielestäni paikoin hivenen tunkkainen.

Movin’ In jatkaa tekstin osalta siitä, mihin edellisen levyn Introduction jäi. Laulettu osuus on poppia ja väliosa swingiä, jossa kuullaan kahjo saksofonisoolo. Tämän levyn aloitusviisu ei ole yhtä vahva kuin debyytin, vaikka intron ”vaskitöttörööt” ovatkin tarttuvia ja solistin ja kuoron vuorottelu on laatutavaraa. The Road ehtii käydä läpi kaikenlaista kolmessa minuutissa kymmenessä sekunnissa. Rakenne on monimutkainen, mutta teksti pojasta vokottelemassa tyttöä on itse yksinkertaisuus.

Poem For The Peoplen teksti on tiedostavaa Lammia. Kappale tarpoo kolmen täysin erilaisen instrumentaaliosan läpi ennen laulun sisääntuloa. Ennen viimeistä chorusta kuullaan pähkähullu instrumentaalipätkä. Kappale on omasta mielestäni levyn ensimmäinen todella hieno tekele. ”Maailma on hassu paikka. Suurin osa sen tapahtumista ei ole lainkaan hassuja”, oivalletaan kertosäkeessä.

Melodisesti rokkaava In The Country hehkuttaa maaseudun iloja. Melodia on raikas, ja tukee maukkaasti tekstiä. Tämäkin kappale tietysti käy läpi erilaisia osia, ja päätyy lopulta kuoron ja solistin rautaiseen vuorotteluun. Vähemmän intensiivinen Wake Up Sunshine on letkeä shuffle, jossa Lamm ylistää auringonnousua.

Ballet For A Girl In Buchannon on Chicagon ensimmäinen moniosainen laulusarja, jossa monen mutkan (ja minuutin!) jälkeen palataan kertosäkeeseen. Make Me Smile ja Colour My World irtautuivat teoksesta myös itsenäisiksi klassikoiksi. Jälkimmäinen sisältää kauniin huilusoolon. Pankowin monipuolisuus säveltäjänä tulee ensimmäistä kertaa todella hyvin esiin. Nauttikaamme Kathin kauniista, mutta särmikkäästä laulutulkinnasta kappaleessa Colour My World:

Sumusta ilmestyvä Fancy Colours on tietääkseni Chicagon ainoa huumeita käsittelevä kappale. Hilpeä kertosäe ”eksoottinen saari” –viboineen  tulee täysin puun takaa. Reipastempoinen 25 Or 6 To 4 on rock-klassikko, jonka nouseva laulumelodia laskevan riffin päällä tyydyttänee jopa klassisen äänenkuljetuksen ystäviä.

Klassista musiikkia lähestyvä Memories Of Love on Kathin ja muuan Peter Matzin neliosainen kokonaisuus. Vasta levollisessa neljännessä osassa ui sisään Kathin laulu. Memories Of Love on kokonaisuutena peijakkaan kaunis tekele, ja se toimii erinomaisesti kävelylenkillä varhaisena kesäaamuna. Kokeiltu on.

Neliosainen, särmikäs It Better End Soon vie levyn raadollisempiin tunnelmiin. Kuoron ja solistin vaihtelu säkeistössä on tappotavaraa. Lauluosuuden jälkeen esitellään pitkät huilu- ja kitarasoolot. Soolojen jälkeen alkaa Kathin pitkä monologi sotimisen lopettamisen puolesta. Kappale on todella dynaaminen. It Better End Soon on hieno rock-tekele. Mahtavaa!

Levyn päättää Peter Ceteran kömpelöhkö debyyttisävellys Where Do We Go From Here. Tästä ei minusta vielä kuule, että kaverista tulisi myöhemmin hittitehtailija. Mielestäni avaus- ja päätöskappale ovat tämän levyn heikointa antia.

Chicago III (Columbia, 1971)

Kolmas levy jatkaa edellisen levyn linjoilla siinä mielessä, että yhtye tarjoaa myös moniosaisia tekeleitä. Improvisoituja sooloja tarjotaan kosolti. Ja kuten edellisellä levyllä, tältäkin löytyvä musiikkityylien vaihtelu on melkoista. Levyllä on myös paljon ei-yhteiskunnallisia  tekstejä, mutta levyn mukana tuli juliste, jossa yhtye poseeraa sotilasunivormuissa ristien täyttämällä pellolla – viittaus vielä käynnissä olleeseen Vietnamin sotaan.

Entä kappaleet? Levy avataan komeasti. Funkahtavan Sing A Mean Tune Kidin pohjana on jazzahtavilla soinnuilla höystetty kitarariffi wah-wah-pedaaleineen. Solisti (Cetera) ja kuoro laulavat sarkastiseen sävyyn kannustusta tuoreelle pop-tähdelle. – Sing a mean tune, kid. Never heard before, yeah, yeah,yeah.

Loneliness Is Just A Word jatkaa energisesti. Tätä voitaneen luonnehtia jazzvalssiksi. What Else Can I Say on Ceteran toinen sävellys Chicagolle, ja tällä kertaa ainakin kertosäe on kaunis! Puhaltimia ei kuulla lainkaan. Humoristinen I Don’t Want Your Money on kolmen soinnun rock, jonka Lamm laulaa apinoiden jotain laulajaa – en muista ketä. Viisu tuo itselleni mieleen ZZ Topin, joka julkaisi debyyttinsä viisi päivää myöhemmin.

Chicago III sisältää kolme laulusarjaa. Ensimmäinen on tarttuva Travel Suite, joka ainakin paikoin kuvaa bändielämää tien päällä. Flight 602 -avaus on country-folkia. Ensimmäisenä mieleen tulee Crosby, Stills & Nash. 

Sarja jatkuu Seraphinen lyhyellä rumpusoololla, kunnes Free käynnistyy komean kuorolaulun vetämänä. Free Country –jamittelu tuo sarjaan klassisen suvantokohdan. At The Sunrisessa herätään tien päältä tyhjään sänkyyn, ikioman kullan ollessa kotona. Lamm ei näihin aikoihin liiemmin rakkausballadeja tehtaillut, mutta tämä on penteleen kaunis sellainen. Lamm ei saisi lauluaan kuulostamaan imelältä vaikka yrittäisi. Cetera laulaa tuttuun tapaan korkeamman osuuden. Sarjan päättävä Happy ‘Cause I’m Going Home on harvoja Lammin kappaleita, joita voisi paikoin luonnehtia jopa imeläksi.

Komea Mother on Lammin vetoomus maaäidin puolesta. Tekstistä tulee mieleen Metallican myöhäisempi Blackened, mutta musiikillisesti kappaleet eivät sitten olekaan niin lähellä toisiaan. Kappaletta ”Chicagoistetaan” häiriintyneellä instrumentaalivälikkeellä. Mother julkaistiin singlenä. Tuskin löytyy montaa kappaletta, joissa hilpeä melodia ja lohduton teksti ovat niin etäällä toisistaan, kuin Ceteran ja Seraphinen Lowdownissa.

Kathin säveltämä An Hour In The Shower on normaalin kappaleen mittainen, mutta sekin esitellään viiteen alanimeen jaettuna sarjana. Teksti kuvaa tavallista päivää: herääminen, työmatka jne. Sävellys ei ole kovin erikoinen – lukuun ottamatta lyhyttä, The Beatlesin Sun Kingin mieleen tuovaa, utuista Dreamin’ Homea. Päivätoimien lomassa mainitaan ”hash”, joka tarkoittaa pyttipannua, soppaa sekä jotain muuta…

Pankowin hämärä Elegy on levyn kolmas sarja, jonka käynnistää Kendrew Lascwellesin ilman musiikkia lausuttu synkkä tulevaisuudenkuvaelma When All The Laughter Dies In Sorrow. Puhallinkoraali Canon avaa musiikillisen osuuden. Sitä seuraa teollistumista edeltänyttä aikaa muisteleva, seesteinen Once upon a time…., joka lopulta väistyy modernia yhteiskuntaa kuvaavan puhallinkakofonian (Progress?) tieltä. Lopulta koko keitos vedetään vessasta alas! The Approaching Storm varoittaa tulevasta, mutta musiikki svengaa kuin tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe. Man vs. Man: The End –marssi sulkee pelottavasti, mutta vaikuttavasti Chicagon kolmannen levyn.

Chicagon tähänastisia levyjä ei voi ainakaan liiallisesta yksipuolisuudesta syyttää. Kolmannen levyn jälkeen yhtye tuli tekemään enää yhden studiolevyn, joka oli tupla (Chicago VII). Yhtye julkaisi vuonna 1971 neljän vinyylin (!) livelevyn Chicago At Carnegie Hall.

Chicago V (Columbia, 1972)

Chicago V on ensimmäinen kuulemani Chicago-levy ja minusta yhtyeen paras. Livelevy Chicago At Carnegie Hall oli Chicagon neljäs levy, joten seuraava studiolevy sai numeron V. Viides levy on siis yhtyeen ensimmäinen studiolevy, joka ei ole tuplavinyyli. Levyllä ei myöskään kuulla laulusarjoja. Monet tutut Chicago-elementit ovat mukana, mutta kiteytetymmässä muodossa – jazz-soinnut, puhallinsoolot, upeat kuorot, vuorottelevat laulusolistit…

Lamm suree musiikin oldies-villitystä avausraidalla A Hit By Varèse. Nimessä viitataan ranskalaissyntyiseen, varsin innovatiiviseen säveltäjään Edgard Varèse. Kappale on tiukka, 6/8-tahtilajissa höyryävä rock-pala, jossa on myös jazzahtavia ja hämäriä ”avantgardistisia” (Varèse?) elementtejä. Instrumentaaliosassa puhaltajat pääsevät vuoroin vauhtiin.

Leijuvaa All Is Well –raitaa joku voisi pitää ”Silja Line –musiikkina”, mutta ainakin se on toimivaa sellaista. Säkeistöt lauletaan komeasti kuorossa. Now That You’re Gonea ei voi syyttää yksipuolisuudesta, sillä peräkkäin kuullaan funkahtava intro, hämärä puhallinteema, pop-säkeistö hämärillä soinnuilla, viihteellinen puhallinosa, rokkaava kertosäe ja jazzahtava instrumentaaliosa.

Kaksiosainen Dialogue päättää vinyylin A-puolen. Nimensä mukaisesti kappale on vuoropuhelu. Yhteiskunnallisesti tiedostava (Kath) ja vähemmän tiedostava (Cetera) henkilö juttelevat keskenään – edellisen yrittäessä avata keskustelua yhteiskunnan epäkohdista. Musiikillisesti ensimmäinen on popahtava ja raikas; toinen osa rokkaa särmikkäästi. – We can make it happen…  Osat toimivat peräkkäin kuin sauna ja avanto.

While The City Sleepsin intro alkaa mukavasti 7/4-tahtilajissa. Uhkaavasta säkeistöstä aistii, miten ”kaupungin nukkuessa miehet suunnittelevat uusia keinoja päidemme menoksi ja likaisten valheiden kertomiseksi”. Säkeistön komea sävellajin nousu lisää uhkaa. 

Saturday In The Park on levyn hittibiisi, joka on edelleen keikkasetissä. Lyhyessä ajassa ehtii kuulla monenlaista – jopa Lammin pseudoitaliaa. Tässä maalaillaan mukavaa päivää puistossa jäätelönmyyjineen, mutta Lammin ollessa kyseessä ei ajatusta sarkasmista voi täysin sulkea pois.

State Of The Union on vaihteeksi perusrockia. Cetera laulaa siitä, miten maa tarvitsee uusia johtajia. Tarttuvassa kertosäkeessä Lamm – kappaleen säveltäjä – vilauttelee taas melodisia lahjojaan. Hysteeriset viimeiset sanat: – They don’t permit coarse language in their city. But they did accept a large amount of bail.

Goodbye koluaa huolella läpi tahtilajit 3/4, 7/4 ja 4/4. Intro/välisoitto on puhdasta ”kvarttipinojazzia”. Lyhyessä ajassa ehtii taas tapahtua vaikka mitä. Musiikilliset tunnelmanvaihtelut seuraavat tekstiä (vai päinvastoin?). Tässä on dynaamisesti pop, rock ja jazz tasapainossa.

Alma Mater on nostalginen balladi. Se käy läpi tuhannen sointua, kuulostamatta kikkailevalta. Nimestä voisi päätellä, että kyse on opiskeluaikojen muistelusta. Kertosäkeen kuorossa laulettu, jopa hymnimäinen melodia on upea. Tyylillisesti ja toteutuksellisesti kappale on kaukana levyn muusta linjasta, mutta tekstin osalta se vie levyn luonnolliseen päätökseen nuoruuden unelmia muistellen.

Lyhyempi ja kiinteämpi formaatti ei heikentänyt Chicagon musiikillista ilmaisua. Näin nykyään katsottuna tuntuu, ettei yhtye menettänyt mitään. Kikkailuakin voi halutessa harrastaa myös lyhyemmässä formaatissa. Voisi oikeastaan sanoa, että tällä levyllä musiikillisesti kunnianhimoisempi ja kaupallisempi Chicago ovat täydellisesti tasapainossa. Miten jatkossa?

Teksti: Toni Lehto

Kuvat ja editointi: Tuomas Pelttari

Mainokset

5 kommenttia

Kategoria(t): Boksit, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa

5 responses to “Toni Lehto esittelee Chicagon varhaista tuotantoa

  1. Aivan loistavaa, täällä on pitkällistä Chicago-käsittelyä! Olin vähän suunnitellut aiheesta artikkelia omaan blogiini, mutta eihän sitä näemmä tarvita. Hyvä! Ainakaan tähän asti näkökulmammekaan eivät paljon poikkea, vaikkei Chicago V olekaan minusta bändin paras levy. Hyvä se joka tapauksessa on.

  2. Toni

    Kiitos kommentista. Mutta tee ihmeessä se blogi! Viisi syytä, miksi suosittelen sitä:

    1) Mitä enemmän näkökulmia tulee esiin, sitä parempi
    2) Mitä enemmän vanhasta Chicagosta on juttuja, sitä parempi
    3) En ole enää tyytyväinen kirjoitustyyliini tässä ensimmäisessä osassa.
    4) Pistäisit takuulla paremmaksi
    5) Olisi tosi mukava lukea sitä!

    -Toni-

  3. FANI

    SUOMESSA LIIAN TUNTEMATON BÄNDI. MEIKÄLÄISTÄ CHICAGOA VOI VASTATA PEPE AND THE PARADISE

  4. FANI

    SUOMESSA LIIAN TUNTEMATON BÄNDI. MEIKÄLÄISTÄ CHICAGOA VOI VASTATA PEPE AND THE PARADISE. ITTEKKI DIGGAILEN 60-70 L CHICAGOA

  5. FANI

    HIENO BLOGI., ITTEÄKI LÄHELLÄ 60-70 L CHICAGO EI SE 80-L SIIRAPPIOSASTO

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s