Viikon levy: Paleface – Helsinki – Shangri-La

Helsinki_-_Shangri-LaPalefacen eli Karri Miettisen neljäs studioalbumi Helsinki – Shangri-La (2010) on ensimmäinen levy jolla mies räppää suomeksi. Esityskielen vaihto ja hienoinen tyylinmuutos herättivät myös itseni kaltaisen, rap-musiikkia tuohon asti vähän kauempaa kiertäneen musiikin ystävän. Albumilla työväenlaulut kohtaavat saumattomasti hip hopin, kupletti- ja lauluntekijäperinnettä unohtamatta. Mukana on myös ripaus Afrikan rytmejä. Kappaleiden tekijätiedoissa trad. mainitaan monesti Palefacen ohella. Kuuntelijat ihastuivat levyyn sen ilmestyttyä ja Palefacen suosio lähti jyrkkään nousuun. Henkilökohtaisesti tämän levyn myötä oma tutustumiseni muihin tämän genren artisteihin lisääntyi huomattavasti.

Paleface ammentaa aiheet lyriikoihinsa vahvasti kotimaan historiasta ja tapahtumista. Mutta paljonko on itse asiassa muuttunut aikojen saatossa? Vihaa lietsotaan yhä ja tavalliset työtätekevät kansalaiset ovat kaikkein kovimmilla. Itä-Euroopasta Suomeen työn perässä saapuneet ovat saaneet huomata, ettei Helsinki todellakaan ole mikään Shangri-La. Nyky-yhteiskunnassa turhamaisuus, ennakkoluulot sekä ahneus ovat vahvasti läsnä. Paleface on selvästi puolensa valinnut. Mies pyrkii vaikuttamaan musiikin avulla vaikka viihdettähän tämäkin on. Vakavista asioista kuitenkin puhutaan joten en voi kuin suositella kuuntelemaan. Ainoastaan Syntyny rellestää ei tunnu aluksi sopivan joukkoon. Mutta mikäli sen käsittää juopottelun ja ns. känniääliöiden kritiikkinä, niin kuin minusta pitäisi, sopii se heti paremmin levylle.

Bob Dylanin hengessä levyn avaava albumin nimibiisi on muodostunut julkaisun suurimmaksi hitiksi. Kyseinen kappale on erinomainen ja eroaa selkeästi muista kappaleista. Itse asiassa levyn alku ja loppu eroavat selvästi albumin muista kappaleista. Alun perin Juice Leskisen tekemä käännös Procol Harumin A whiter shade of palesta sopii Miettisenkin suuhun. Omiksi suosikeikseni ovat nousseet huikean haikea Saapuu elokuun yö jonka kertosäkeessä vakuuttaa romanilaulaja Hilja Grönfors. Myös Merkit sekä niitä afrikkalaisia tunnelmia tarjoavat Karavaani kulkee ja Sammuva soihtu miellyttävät. Varsinkin Helsinki – Shangri-La:n avauspuolisko on upea vaikka varsinaista heikkoa lenkkiä ei levyltä mielestäni löydykään. Sinulle, joka haluat nauttia hengästyttävästä puhelaulusta, kuulla painavaa asiaa lyriikoissa ja pohtia maailman tilaa, on tämä juuri oikea levy.

Petri Kipinä

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s