Tuomas Varilan katsaus reggaen historiaan – Turun musiikkikirjastossa näytteillä vanhaa reggaeta

Reggae – muutakin kuin Marley

Reggaelevytyksiä.

Reggaelevytyksiä.

Turun musiikkikirjastossa on esillä vanhaa reggaeta 1970-luvulta. Kaikki näyttelyn LP:t, CD-levyt ja elämäkerrat ovat lainattavissa. Tuomas Varila kertoo Musastossa reggaen kehityksestä 60-luvulta eteenpäin.

Aluksi reggaen rytmistä

Reggaen tärkeimmät soittimet ovat rummut, basso ja säestävä soitin eli kitara, piano tai urut. Nykyään useista bändeistä löytyvät kaikki kolme edellä mainittua säestävää soitinta ja bändeissä voikin olla kolmesta soittajasta oikeastaan niin moneen kuin vain lavalle mahtuu.

Reggaen tahtilaji on aina 4/4 ja perusrytmi perustuu rumpujen one drop-komppiin ja bassolinjaan. One drop-kompissa bassorumpu lyö vain joka tahdin kolmannella iskulla, 2. ja 4. iskulla on joko virvelin tai hai-hatin iskuja ja tahdin 1. isku on usein lähes tyhjä. Komppia tietenkin muutellaan ja sovelletaan paljon, mutta jokin sen osa on aina käytössä. Säestävä soitin puolestaan lyö soinnut lyhyinä vain 2. ja 4. iskulle: Tätä sointujen rytmitystä kutsutaan skankiksi ja siitäkin on toki variaatioita. Basso, varsinkin dub-reggaessa, on erittäin korostetussa asemassa ja luo rumpujen kanssa kappaleiden perustan. Muut soittimet voivat kappaleessa tehdä oikeastaan mitä vain, mutta korostettu basso, one drop-komppi ja skank tekevät siitä reggaeta.

Alkuhistoria

Reggae kehittyi 1960-luvun lopulla Jamaikalla. Se syntyi, kun nopeampiin ska- ja rock steady-tyyleihin alettiin ottaa vaikutteita amerikkalaisesta R&B:stä ja soulista. Syntyi selkeästi hitaampi ja mollivoittoisampi tyyli, jonka sanoitukset keskittyivät mustien oikeuksiin, Rastafari-uskontoon ja köyhyyteen.

Ensimmäinen äänitetty esimerkki uudesta tyylistä on The Pioneersien ”Long Shot (Bus’ Me Bet)” vuodelta 1968. Tyyli levisi nopeasti Amerikkaan, jossa jo samana vuonna Johnny Nash toi reggaen listoille hitillään ”Hold Me Tight”. Reggae-vaikutteita alkoi näkyä popissa ja rockissa yhä enemmän, esimerkiksi The Beatlesin kappaleessa ”Ob-La-Di, Ob-La-Da” (1968). Kuitenkin vasta Eric Claptonin vuonna 1974 levyttämä versio Bob Marleyn ”I Shot The Sheriff”-kappaleesta toi reggaen oleelliseksi osaksi 1970-luvun rock-kulttuuria. Bob Marley and The Wailers nousi pysyvästi maailmanmaineeseen.

Roots- ja dub-reggae

Ennen maailmanlaajuista tunnustusta oli Jamaikalla kuitenkin ehditty äänittää jo vuosikymmen reggaeta. The Wailers-yhtyekin on perustettu jo vuonna 1963. Se kävi läpi koko kehityksen skasta rock steadyn kautta reggaeseen, eikä se tosiaankaan ollut ainoa. Esimerkiksi The Soul Vendors, The Gladiators, ja The Abyssinians äänittivät 1960- ja 1970-luvuilla paljon reggaeta, tarkemmin roots-reggaeta.

Se on yleensä hyvin pienellä bändillä soitettua, todella pelkistettyä reggaeta. Monissa kappaleissa on vain koskettimet ja/tai kitara, rummut, basso ja laulu tai sen tilalla jokin puhallinsoitin. Sointukulku on useimmiten hyvin yksinkertainen ja tärkeimmässä osassa on rytmi. Artistit saattoivat myös äänittää saman pohjan päälle monta kertaa, eri sanoituksilla tai erilaisilla soolo-osuuksilla.

The Upsetters: Super Ape (1976).

The Upsetters: Super Ape (1976).

Rootsista puhuttaessa on pakko mainita ”Jamaikan Motown” eli Studio One levy-yhtiö, joka oli todella tiiviisti mukana kehittämässä reggaeta sen alkuvaiheissa. Sen studioissa on äänitetty valtaosa ensimmäisistä (ja parhaista) roots-levyistä mitä löytyy. Monet myöhäisemmät bändit ovat yrittäneet päästä Studio One-levyjen upeaan tunnelmaan vaihtelevalla menestyksellä, mutta 1960–70-luvulla muutamalla mikillä, melkoisen köyhissä oloissa äänitettyä saundia on vaikea imitoida.

Näiden studioiden ääniteknikot tulivat samalla kehittäneeksi instrumentaalisen dubin. Se on olemassa olevista äänitteistä kokoamalla ja miksaamalla tehtävää reggaeta. Usein raitoihin lisätään erilaisia efektejä, varsinkin kaikuja. Alun perin myös reggaeta, josta oli jätetty vain lauluraita pois, kutsuttiin dubiksi. Tämän alan vanhoja konkareita ovat esimerkiksi Lee ”Scratch” Perry ja Scientist. Myöhemmin tästä alatyylistä on kehittynyt täysin koneellinen dubstep.

1970-luvulta nykypäivään

Kun reggae 70-luvun puolessa välissä nousi pinnalle, alkoivat isommatkin levy-yhtiöt kiinnostua siitä. Bändit pääsivät parempiin studioihin ja saundi muuttui enemmän pop- ja rock-bändien kaltaiseksi. Isosta-Britanniasta alkoi ilmestyä kaupallisemman ja pehmeämmän kuuloisia lovers rock-bändejä ja toisaalta monet punk-bändit ottivat reggae-vaikutteita levyilleen. Jamaikalla alettiin 1970-luvun lopulla soittaa dancehall-reggaeta, joka on hieman nopeampaa ja yökerhoihin sopivampaa. Reggaelle on 1980-luvulta eteenpäin syntynyt yhä uusia alatyylejä ja sitä on yhdistelty kaikkiin mahdollisiin genreihin. Perinteisen reggaen soittamista ovat muutamat bändit jatkaneet, mutta enemmän reggae-rytmejä kuulee nykyään räppäreitten taustalla tai dubstepissa.

Tuomas Varila

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s