Analogiset syntetisaattorit ja sähköinen musiikki – sarja huhtikuussa Turun musassa

syna

Analogiset syntetisaattorit ja sähköinen musiikki -sarja alkaa torstaina 4.4. 2013 Turun musiikkikirjastossa. Sarja pidetään huhtikuussa  joka torstai klo 18-19 musiikkikirjaston Stagella.  Sarja on osa Turun kaupunginkirjaston 150-vuotta tapahtumasarjaa ja toteutetaan yhteistyössä Turun syntetisaattoriseuran kanssa. Tervetuloa kuuntelemaan asiasta todella innostuneita asiantuntijoita ja kokeilemaan myös analogisia syntetisaattoreita.

4.4. Sähköä, tyhjiöputkia ja magneettinauhaa – Sähköisen musiikin pioneerivuodet 1870–1960
Luennolla tutustutaan elektronisen musiikin ensimmäiseen vuosisataan, aikaan ennen nykyaikaisia syntetisaattoreita. Mitkä keksinnöt mahdollistivat sähköisen äänisynteesin, millaisia olivat ensimmäiset sähkösoittimet ja ketkä tekivät niillä musiikkia.
Luennoitsija: Pertti Grönholm on Turun yliopiston tutkija ja dosentti, joka tutkinut mm. saksalaisen konemusiikkiyhtyeen Kraftwerkin estetiikkaa ja historiaa sekä luennoinut elektronisen musiikin kulttuurihistoriasta.

11.4. Analogisen syntetisaattorin perusteet ja syntetisaattorien yleistyminen musiikissa 1960–1970-luvuilla
Luennolla perehdytään analogisen syntetisaattorin toimintaperiaatteisiin.  Miten ääni syntetisaattorissa syntyy ja miten sitä muokataan. Lisäksi luennolla kerrotaan 1960- ja 70-lukujen varhaista synteettisestä musiikista. Tilaisuudessa on esillä muutama vanha analoginen syntetisaattori, joita myös yleisö saa kokeilla.
Luennoitsijat: Tomi Tuominen ja Matti Ikonen ovat intohimoisia analogisten syntetisaattorien harrastajia ja tunnettuja muun muassa turkulaisesta Nightsatan -syntetisaattoriyhtyeestä.

18.4. Soittavat koneet – Sekvensserit ja uudenlaisen syntetisaattorimusiikin synty  1970-luvulla
Luennolla tutustutaan analogisen sekvensserin toimintaan ja 1970-luvulla syntyneen uudenlaisen syntetisaattorimusiikin historiaan. Miten sekvensserit mahdollistivat uudenlaisen musiikin synnyn, minkälaisia soittotekniikoita käytettiin ja ketkä sekvenssereitä käyttivät. Tilaisuudessa on esillä analoginen sekvensseri ja syntetisaattori, joita yleisö saa myös kokeilla.
Luennoitsija: Jaakko Penttinen on kokeellisen ja elektronisen musiikin harrastaja ja tunnettu muun muassa turkulaisesta kosmisen musiikin yhtyeestä E-Musikgruppe Lux Ohr.

25.4. Analogisesta digitaaliseen ja 1980-luvun elektroninen musiikki
Luennolla paneudutaan digitaaliseen äänisynteesiin ja analogisesta digitaaliseen siirtymisen historiallisiin vaiheisiin. Miten digitaalinen synteesi eroaa analogisesta ja miten nämä aikanaan uudet digitaalisen synteesin mahdollisuudet vaikuttivat 80-luvun elektronisen musiikkiin.
Luennoitsija: Jesse Juup on Turun syntetisaattoriseuran kantava voima ja tuttu muun muassa turkulaisista Ritarikunta, Tervakello ja KoneKoneKone -yhtyeistä.

Advertisements

2 kommenttia

Kategoria(t): Tapahtumat

2 responses to “Analogiset syntetisaattorit ja sähköinen musiikki – sarja huhtikuussa Turun musassa

  1. frenkkuli

    Ei vissiin näistäkään oo tulossa videomatskuja intterin nettiin? Ois äärimmäisen mielenkiintoista eikä juuri tuo ajankohta niin millään sovi.

    • Valitettavasti emme voi laittaa videomateriaalia nettiin tekijänoikeussyistä. Luennoilla soitetaan musiikkia joihin meillä ei ole levitysoikeuksia nettiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s