Viikon levy: Fiestas of Peru – Music of the High Andes

Fiestas of Peru. Music of the High Andes (1972, Nonesuch Explorer)

 Fiestas of Peru

Muutamia maistiaisia levyltä!

Fiestas of Peru. Music of the High Andes on Nonesuch -levy-yhtiön Explorer-sarjassaan julkaisema levy, jonka musiikki on äänitetty vuonna 1968 Etelä-Perun kolmessa eri kaupungissa, korkealla Andien vuoristossa. Perussa erilaisista juhlista ja ihmisten kokoontumisista käytetään sanaa ’fiesta’. Fiestat ovat yhtä lailla isoja, villejä ja ylitsepursuavia karnevaaleja kuin vain muutamien ystävien kanssa istuttuja illanviettoja tai hautajaisiakin. David Lewiston, joka työskenteli Explorer-sarjan parissa pitkään, on kerännyt levyn aineiston todellakin ihmisten keskellä ja heidän kanssaan.

Ja mitä me ei-Perussa-siihen-aikaan-käyneet näistä Lewistonin matkoista saimmekaan! Heti levyn ensimmäinen kappale saa pohkeet liikkeelle kitaroiden ja mandoliinin avulla lujempaa ja höllemmin kuin edes TV1:llä alkaneessa Treme-sarjassa voi nähdä New Orleansissa tapahtuvan. Elämänilo pusertuu vuorten asukkaiden soittimissa musiikin pirtuksi – tai sädekehiksi, kuinka vain. Harvasäveliset asteikot, raaka sointi ja tempon elävyys ovat lähempänä Feodor Pratsua ja Albert Ayleria kuin sileäksi vuoltuja studiokokoonpanojen äänityksiä. Välillä eri huilut ja laulajat iloitsevat, välillä ne itkevät.

Levyn kansiteksteissä mainitaan, että äänessä on sekä perinteisiä Andien soittimia että koloniaalisen kauden instrumenttejakin. Ilman, että yli-ihannoi Perun mennyttä aikaa, voi siis ajatella, että törkeästä sorrostakin on noussut jotain hienoa: Euroopan ja Etelä-Amerikan historiat kietoutuvat kauniisti ja reaalisti toisiinsa näissä kappaleissa. Mutta toki Fiestas of Peru -levyn yhteyteen voi asettaa myös muunlaisia, selkeämmin kriittisiä kolonialismia koskevia ajatuksia. Tässä otan niistä esille kuitenkin vain yhden, ja esitän sen kahtena kysymyksenä: Miksi Fiestas of Peru on ”maailmanmusiikkia”? Millaisia merkityksiä liittyy tähän käsitteeseen ja siihen liittyvään luokitteluun?

Nonesuch Explorer -sarjassa on lukuisia hienoja äänitteitä, ja sarja on julkaistu uudelleen myös cd:inä.

Niko-Matti Ahti

Kingdom of the Sun. Peru’s Inca Heritage -levy jatkaa Explorer-sarjassa David Lewistonin vuoden 1968 Peru-matkan purkamista.

Varaa levy Vaskista

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s