Viikon Levy: Elonkerjuu – Ilon Pirstaleet

Kuinka moni uskoi, siis vakaasti luotti, Elonkerjuun jatkavan ilman Lauri Tähkää. Tai miksi olisi edes jatkanut – Late oli kuitenkin bändin liikkeellepaneva voima ja kirkkaana leiskuva lavatähti. Väärin. Elonkerjuu ilman Tähkää tuntuu (ja kuulostaa) täysin luontevalta ja varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Elonkerjuun ”paluualbumi” osoittaa bändin suoriutuvan kunnialla lähes mahdottomasta tehtävästä – karismaattisen keulakuvan ja biisintekijän menettämisestä huolimatta orkesteri on onnistunut säilyttämään sydämensä ja omalaatuisen luonteensa. Laten poistuminen on asettanut kitaristi Simo Rallin kovan paikan eteen, sillä Ralli on ottanut pääasiallisen vastuun varsinkin tekstien kirjoittamisesta. Sävellyksiin ovat oman leimansa jättäneet Lenni Paarma ja tuore vokalisti Juha Lagström on myös tuonut mukanaan muutaman toimivan viisun. Edelliseen Elonkerjuu-albumiin verrattuna iskelmällisyys on osin lähtenyt Tähkän mukana, Ilon Pirstaleet on selkeästi suorempaa rokkia. Sydämellisyys istuu bändiin kuitenkin mainiosti, sillä Juhan pehmeä ääni soi mainiosti ”tissinhiplailusiivuissa”.

Tarkemmin sanottuna, uuden vokalistin ääni toimii kaikissa tilanteissa. Juhan äänessä on Tähkämäistä uhoa ja itsevarmuutta, joka helpottaa vanhan fanin hyväksymisprosessia. Albumin ilmanpuntariksi muodostuvat lyriikat, joissa on hienoista raakilemaisuutta ja horjumista mutta mikä tärkeintä, tekstit kuulostavat Elonkerjuulta. Viulun asema on myös hankala, sillä rajummin rutistavissa perusrock-paloista on vaikea löytää tilaa Johannan kielisoittimelle.

Levyn parhaat hetket löytyvät heti kolmen ensimmäisen siivun kohdalta. Viistäköön siipeni maata sekä Surun ja ilon kaupunki ovat tunnelmallista Elonkerjuu-jatkumoa ja yksinkertaisesti mainioita siivuja. Myös Viiltävä ikävä kuulostaa ”vanhalta hyvältä” Elonkerjuulta, tosin lyriikat hapuilevat mutta kertosäe on sitten täyttä timanttia. Lenni Paarman herkkä Se kenen vuoksi kuulostaa myös tutulta, Elonkerjuu-kierrätykseltä, mutta Juhan äänestä irtoaa siivuun viekottelevaan vetovoimaa. Allekirjoittanut nostaa albumin parhaiden kappaleiden joukkoon myös Rajaton sydän -tunnelmoinnin, joka imee lisävirtaa iskelmällisistä sävyistä sekä käsittämättömän vetovoimaisen Sä tarttet -hehkutuksen. Myös Pirä ittes miehenä osuu suoraan sydämeen mutta kappaleesta puuttuu se lopullinen nostatus.

Juhan viisuista Tyttöni asettuu tyylikkäästi Elonkerjuu-rivistöön, suoremmat rock-revittelyt Latosaari ja Rakas sekopää lunastavat myös vaivatta paikkansa. Juha on bändille selkeä vahvistus, ei vain osaava laulaja. Oikeastaan Rallin sorvaama pikapala Ruoskaa on kiekon ainoa täytebiisin haukkumanimeä pakoon juokseva teos.

Elonkerjuun paluu on parempi kuin osasi odottaa. Samaa mieltä on myös ostava kansa. Albumi nousi Suomen Virallisen albumilistan kultapaikalle ja kultalevyt on jaettu bändille myös myyntilukuihin perustuvan arvotuksen perusteella. Ennenkaikkea levyltä huokuu jatkuvuus ja uudelleen tulemisen palo. Musiikki on jälleen hauskaa ja intohimoista. Näillä eväillä Elonkerjuulla on täydet mahdollisuudet jatkaa platinaputkea – tällä hetkellä Elonkerjuun keulakuvan vaihdos on osoittautumassa vain vahvuudeksi.

J.Kaunisto

(Pääosa tekstistä lainattu allekirjoittaneen Mesta.net -sivustolla julkaistusta levyarviosta)

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s