Viikon levy: Randy Newman – Bad Love (1999)

60- ja 70-luvun singer/songwriter-genressä, jossa artisteilla oli tapana ”paljastaa sisimpänsä” kappaleissaan, Randy Newman oli outo lintu. Hänen tuotannossaan ollaan miltei yhtä kaukana oman elämän puimisesta, kuin Suomi euroviisuvoitosta ennen ja jälkeen Lordin. Newman laulaa erilaisten hahmojen suulla. Hyvin usein näiden hahmojen maailmankatsomus on vähintäänkin kyseenalainen. Newman on minusta vähintään yhtä rehellinen, kuin sielunsa paljastavat ”aidot” artistit, sillä hän laulaa ihmisen pimeistä puolista, mistä muut vaikenevat, ja varsin suorasti. Esimerkiksi vuoden 1974 Rednecks-kappaleessa hän käytti epäkorrektia “n-sanaa” pointin esiintuomiseksi. Vuoden ’79 ”Half a man”, jossa homous on tarttuva tauti, tyrmää homofoobikot 10-0. (Karski rekkamies törmää tienvarressa seisovaan homoon liftariin, mutta muuttuu itse homoksi ennen kuin ehtii piestä tämän.) Newmanin kappaleissa nauretaan typerille asenteille, ei kiusatuille.

Newmanin tuotannosta voisi oikeastaan napata minkä tahansa levyn, mutta valitsin vuoden 1999 Bad Love -levyn, joka oli melkoinen taidonnäyte ikääntyvältä artistilta.

Nostalgisessa My country –avauksessa Newman laulaa oman lapsuutensa perheilloista TV:n äärellä, ja valittaa siitä, miten hänen omat lapsensa yhä aikuisena tulevat hänen luoksensa telkkaria katsomaan, vaikka heillä on omakin. Seuraa perinteisempi Newman-shuffle, Shame, jossa vanha, rikas, töykeä ja sairasteleva mies houkuttelee nuorta rakastajatarta takaisin, ja suutahtaa siinä sivussa myös taustakuorolle!

http://www.youtube.com/watch?v=2TSPh9sb2XA

Aivan hysteerinen I’m dead (but I don’t know it) tutkiskelee ikääntyviä poppareita, jotka eivät ymmärrä lopettaa. Kappale ei ole vailla itseironiaa. Livenä Newman pistää yleisönsä laulamaan taustakuoro-osuudet:

http://www.youtube.com/watch?v=v9FRS6wdA5M

Every time it rains on Newman-harvinaisuus, sillä se on pohdiskeleva balladi menetetystä rakkaudesta. Hän on sanonut tarjonneensa sitä Michael Jacksonille, mutta ei kelvannut! The great nations of Europe luennoi Euroopan valloitusretkistä kadotettuine kansoineen (”Now they’re gone, they’re gone, they’re really gone. You’ve never seen anyone so gone”) ja tautien levittämisineen (“They got TB and typhoid and athlete’s foot, diptheria and the flu. Excuse me – Great nations coming through!”). Musiikki säestää vieraisiin maailmankolkkiin marssimista ratkiriemukkaasti!

http://www.youtube.com/watch?v=d_IA3stJRoE

Oivaltava The one you love käsittelee miehelle asetettuja vaatimuksia parisuhteessa (“She may be gentle, she may be kind. She may not know exactly what’s on her mind. But you better know, or you’re gonna find you lose the one you love”). The world isn’t fair on yksi Newmanin parhaista kipaleista kautta aikojen. Kappale sai alkunsa hänen vierailtuaan koulua käyvän lapsensa orientaatiotilaisuudessa, ja nähtyään miten kauniita ja nuoria äitejä siellä oli – äitejä, jotka saapuivat sinne pitkälti hänen itsensä näköisten miesten kanssa. Jotta kappale ei olisi käsitellyt vain koulutilaisuutta, Newman sisällytti siihen syyn Marxismin epäonnistumiseen!

http://www.youtube.com/watch?v=RP2to9hP4Fc

Big hat, no cattle on pakollinen, ylimukava country-renkutus omahyväisine kertojineen. Better off dead jakelee enkelikuoron tukemana rakkausvinkkejä. Kaunis I miss you on todellinen harvinaisuus, sillä se tulee suoraan Newmanin omasta elämästä – avoin kirje hänen aikoinaan jättämälleen vaimolle. Newmanmaisen kappaleesta tekee se, että hän oli kappaletta levyttäessään jo naimisissa nykyisen vaimonsa kanssa…Lyhyessä, toiveikkaassa Going homessa laulaa kotiin palaava sotilas. Lauluosuus kuulostaa ikivanhalta äänitykseltä, joten kyse ei liene kovin tuoreesta sodasta. Levyn päättävä, hilpeä ja huoleton I want everyone to like me on taattua perus-Newmania. Julkkisten itsetunto-ongelmia turhankin rehellisesti kuvaava kappale luettelee myös asioita, jotka tekevät elämästä mukavan (”A couple kiddies at my side; to keep me fat and satisfied ”). Rytminä on Newmanille tyypillinen shuffle.

Vaikka Randy Newman on harvoin vakava, hän ei ole välinpitämätön. Kappaleista useimmiten aistii, että kaiken huumorin alla on lämmin ihminen, joka oikeasti välittää ihmisistä ja maailmasta. Bad Loven jälkeen kaveri on tehnyt yhden uutta materiaalia sisältävän studiolevyn, Harps and Angels (2008), joka on täynnä terävästi kirjoitettua, läpeensä hupaisaa ja suoraan asiaan menevää materiaalia. Mies ei pettänyt edelleenkään. Löytyy muuten tämäkin levy pääkirjaston musiikkiosastolta…

The Son of the Ultimate Reviewer

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

One response to “Viikon levy: Randy Newman – Bad Love (1999)

  1. Tuomas Pelttari

    Kiitos osuvasta arviosta. Newman on yksi suurista.

    Tuomas Pelttari

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s