Viikon levy: Hellsongs – Hymns in the key of 666

Hymns in the key of 666Ruotsalainen Hellsongs esitteli aikoinaan täysin uuden musiikkityylin. Loungemetallia esittävä yhtye versioi todellisia metallimusiikin klassikoita, joita ei bändin käsittelyn jälkeen tunnista alkuperäisiksi muuten kuin sanoitusten perusteella. Vuodesta 2004 asti toiminut orkesteri on uransa aikana julkaissut kahden EP–levyn lisäksi kaksi kokopitkää albumia, joista Hymns in the key of 666 on bändin debyyttialbumi vuodelta 2008. Levyllä yhtye laittaa uuteen uskoon melkoisia helmiä kuten Twisted Sisterin We’re not gonna take it sekä AC/DC: n Thunderstruck. Näihin kappaleisiin koskemalla ei ole vaikea arvata yhtyeen aiheuttaneen monelle puritaaniselle metallimiehelle itkua sekä hammastenkiristystä.

Itse olen yhä suuri hevimusiikin ystävä mutta en ymmärrä ”tosifanien” reaktioita. Kyllä hyvän cover -version pitää erottua alkuperäisestä kunnolla edukseen. Hellsongsin tällä levyllä versioimista kappaleista lähes kaikki ovat lähellä sydäntäni. On totta, että niillä on nostalgia-arvoa vanhenevalle kuuntelijalle. Mutta näissä versioissa huomaa esimerkiksi sen miten hyviä nämä kappaleet itse asiassa ovat. Lyriikat pääsevät esille entistä paremmin ja folk-henkinen lähestymistapa (piano, kitara, laulu) luo niihin uuden, herkemmän ulottuvuuden. Minulle Hellsongs onkin enemmän folkkia kuin loungea.

Yhtyeen nimi luo varmasti asiaan perehtymättömälle täysin toisenlaisia mielikuvia kuin mikä totuus on. Aivan kuten on esimerkiksi Eagles of Death Metallinkin kohdalla. Levyn kannen nähdessään tajuaa kuitenkin heti, että kovinkaan brutaalista musiikista ei voi olla kysymys. Volkkari, sateenkaari ja kukat tuovat lähinnä mieleen hippi-ideologian. Varsin värikästä siis jos vertaa sitä näiden kappaleiden alkuperäisesittäjien levynkansiin.

Värikkäitä ovat myös versiot, joista muutama nousee toisten yläpuolelle. Megadethin tyylikkäästä sahausriffistä muistettava Symphony of destruction on muuttunut ruotsalaisten käsittelyssä iloiseksi rallatteluksi. Versio on suorastaan loisteliaan piristävä. Muita maininnan arvoisia kappaleita ovat Run to the hills sekä Rock the night. On kuitenkin yllättävän vaikeaa nostaa esiin tiettyjä lauluja. Niinpä suosittelenkin kaikille ennakkoluulottomille kuuntelijoille koko albumiin tutustumista.

Petri Kipinä

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s