Viikon levy: Björk – Homogenic

Kaikille varmasti jossakin määrin tutun islantilaisartisti Björkin vahvistettiin jokin aika sitten tulevan Suomeen Flow-festivaalille 12.8.2012. Keikka on osa uuden albumin jälkeistä Biophilia-kiertuetta, mutta Musastossa palataan nyt vuoteen 1997 ja Björkin tuona vuonna ilmestyneeseen Homogenic-levyyn, joka on hänen kolmas levynsä ja tämän kirjoittajan mielestä edelleen se artistin huipputeos.

Toki myös Debut, Post ja Vespertine ovat mielestäni hienoja  teoksia, joilta löytyy loistavia kappaleita, mutta Homogenicilla kokonaisuus on silti täysin omanlaisensa. Björk teki levyn kunnianosoitukseksi kotimaalleen Islannille, ja musiikillisesti kappaleet koostuivat pääasiassa konemusiikista sekä jousisoittimista. Björkin mukaan konebiitit symboloivat tuliperäisen Islannin laavaa ja jouset taas jäätiköitä. Mukana oli ”mausteina” lisäksi mm. harmonikkaa ja lasiharmonikkaa. Albumin tuotannossa olivat mukana Björkin itsensä lisäksi Mark Bell, Guy Sigsworth, Howie B ja Markus Dravs. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Björk sävelsi levyn jousiosioita Casio-syntetisaattorilla ja vei nauhoituksensa ohjelmoijille, jotka loivat sopivat konerytmit niiden yhteyteen.

Levyn avauskappale Hunter esitteli levyn musiikillisen tyylin melko täydellisesti heti alkuun. Biittejä, jousia ja vaanivaa tunnelmaa. Jóga taitaakin sitten olla oma suosikkini Björkin koko tuotannosta. Näin upealla tavalla jousia on yhdistetty popkappaleeseen harvoin, ja kun Björk laulaa ensimmäisen kerran ”emotional landscapes…” kylmät väreet kulkevat edelleen lähes joka kerta. Unravel-kappaleessa kuuluu vereslihalla oleminen päättyneen parisuhteen jälkeen, kappale on vähäeleinen ja kaunis kuuluen artistin koskettavimpiin. Bachelorette on myös huikea, ollen mahtipontinen esitys, jota jouset kuljettavat eteenpäin vahvasti tulkinnan ollessa täynnä tunnetta.

All Neon Like ei yllä aivan samanlaiseen loistoon kuin aloitusnelikko, mutta on nimensä mukaisesti värikäs ja positiivinen kappale. 5 years sisältää mielenpainuvan jousikohdan kappaleen puolenvälin tienoilla. Immaturessa puolestaan laulaja toruu itseään hyväuskoisuudesta ja lapsellisuudesta petyttyään jälleen ihmissuhteessaan. Alarm Call rikkoo levyn musiikillista linjaa ollen lähempänä peruspoppia ja sisältäen enemmän hip hop -elementtejä. Kappaleen on huhuttu kertovan Michael Jacksonista. Levyn toiseksi viimeisenä kappaleena seuraa räjähdys Pluton muodossa. Raivoisat konesoundit ja Björkin karjumiseksi yltyvä laulu tuottavat hänen ehkä rankimman kappaleensa ikinä: ”Excuse me but I just have to explode, explode this body off me…”

Levy päättyy seesteisesti kappaleeseen All is Full of Love. Mielenkiintoista kappaleessa on se, että levylle päätynyt versio ei ole se, josta on tehty musiikkivideo ja joka sisällytettiin Björkin Greatest Hits -kokoelmalle. Kappaleesta levyllä oleva versio onkin varsin paljon laiskempi remix, kuin tämä muissa yhteyksissä esiintynyt. Usein koneella levyä kuunnellessani lisäänkin viimeiseksi kappaleeksi tämän video-remixin levyllä olevan sijaan. Kappale sävellyksenä on joka tapauksessa mahtava, ja sanoitukset rakkauden olemassaolosta ympärilläsi, vaikka sitä ei huomaisikaan, ovat aina ajankohtaiset.

Homogenicin jälkeen Björk julkaisi vielä erittäin onnistuneen Vespertinen, joka on tyylillisesti ajoittain lähellä Homogenicia, mutta toisaalta taas ei läheskään. Medúllasta eteenpäin artistin tekemiset eivät itselleni ole enää niin kolahtaneet, levyillä on ollut muutamia yksittäisiä hyviä kappaleita, mutta ei mitään mullistavaa. Biophiliaan pitäisi tosin vielä perehtyä, koska en ole ehtinyt kuunnella sitä ehkä tarpeeksi, jotta se aukeaisi kokonaisuudessaan. Joka tapauksessa elokuista keikkaa odottelen innolla!

Tuomas Aitonurmi

Levy Kaarinan kirjastossa

Levy Vaski-kirjastoissa

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s