Rockin´ Phemonia and a Boogie Woogie Flue
Dr. John: In The Right Place
Viikon levy on Dr. Johnin, New Orleansin oman pojan, albumi In The Right Place (1973). Albumi oli edellisiä suoraviivaisempi, valkoista funkia, rhythm and bluesia sekä New Orleansin perinteistä Dixieland jazzia yhdistävä hieno kokonaisuus. Itseasiassa Rebennack oli In the Right Placen ilmestyttyä luopunut Night Tripper -lavaminästään, ja sitä myötä musiikkinsa voodoo-konseptista. Albumi oli myös kaupallisempi. Sen suurimpia hittejä ovat nimikkoraita Right Place Wrong Time: viileästi groovaava, Fender Rhodes-pianoriffin ja puhallinsektioiden cressendojen kautta kehittyvä kappale. Voimakasta grooveä luo letkeä funkahtava basso, komeasti rytmiä lyövät rummut, unohtamatta Rebennackin räkäisiä, lievästi käheitä vokaaleja sekä lahjakasta kosketintyötä. Kokonaisuuden kruunaa hyvällä maulla toteutettu, kitarasoolo, jonka saundia eivät sanat meinaa riittää kuvailemaan.
Toisen tunnetun kappaleen, Such A Nightin, voi musiikillisesti valveutuneet harrastajat muistaa Martin Scorcesen konsertti/dokumentti- elokuvasta The Last Waltz. Siinä Dr. John esiintyy yhdessä kanadalaisen roots rock-yhtye The Bandin kanssa heidän jäähyväiskonsertissa (itse sain aikoinani kipinän edellä mainitusta konsertista sekä The Bandin että Dr. Johnin musiikkiin). Kappaleen studioversiossa ilmenee selkeästi Dixielandin ja ragtime jazzin vaikutteet: kaksijakoinen jazzrytmi, koskettimien pääteemaa paikoin myötäilevä puhallinsektio sekä ragtimelle ominainen virvelinrummun kanttiin soitettu ”steppikuvio”. Oman lisäsaundinsa tuo myös pasuuna clissandot eli liu´ttelut sävelten välillä, joka sitoo Dixieland- tyylin kokonaisuudeksi. Lisäksi kappale on hyvin pelkistetty.
Malcolm John Rebennack nuorempi syntyi New Orleansin kaupungissa Louisianan osavaltiossa 1941. Hän varttui paikallisen musiikin, R&B:n, bluesin ja Dixielandin parissa. Hän oli fanaattinen Gene Autrey. Roy Rogers ja Hank Williams fani, mutta erityisesti ns. rotumusiikki vaikutti häneen syvästi: Big Bill Broonzy, Memphis Minnie jne. Varhaisessa iässä hän alkoi hengailla Cosimo Matessa´s – levytystudiolla, jossa hän imi oppinsa monilta tunnetuilta artisteilta: Fats Dominon yhtyeen Walter ”Papoose” Nelsonilta ja Roy Montrelilta, pianoa Al Johnsonilta sekä urkuja, ”stoppien ja pedaalien käyttöä” James Bookerilta. Jo 15- vuotiaana Rebennack kuului muusikoiden ammattiliittoon, työskennellen niin sessiomiehenä kuin oman yhtyeensä keulahahmona. Hänen uransa varhaisia yhtyeitä oli Leonard James and His Orchestra, jonka varteenotettavimpia levytyksiä on klassikko instrumentaalikappale Storm Warning (Decca 1958).
Mac Rebennack joutui siirtymään lyhyeksi aikaa bassoon, menetettyään yhden sormensa kapakkatappelussa. Hän soitti tuolloin Dixieland–yhtyeessä. Rebennackin mukaan toverilta lainaamaansa kontrabassoa soittaessa hänen ”sormensa vuoti pahasti verta, pilaten basson kielet”. Hän vaihtoi sähköiseen Fender bassokitaraan, samalla esitellen soittimen Dixieland–maailmalle. 60- luvulla työskennellessään Los Angelesissa poptuottajille kuten Phil Spectorille, hän oli studion ulkopuolella kehittänyt Dr. John The Night Tripper -lavaminänsä, Voodoo-seremonioille perustuvan rockaktin.
Ensilevynsä, Gris-Gris:n yhtye purkitti Sonny and Cherin levytystauolla vuonna 1968. Albumin musiikki oli soulin ja psykedelian sekoitusta, jossa voimakas voodoo- konsepti. Heidän tarkoitus ei ollut käyttää aitoa voodoo- seremoniamusiikkia, vaan ainoastaan luoda kuvaa siitä mitä siellä tapahtuu. Mac oli jopa kysynyt paikallisilta voodoo- papitarilta luvan konseptialbumiin, johon he olivat suostuvaisia. He kuitenkin sanelivat tarkkaan mitä sai ja mitä ei saanut tehdä.
Samaa Voodoo-konseptia noudattivat seuraavat neljä albumia: Babylon (1969), Remedies (1970) ja all star- miehityksellinen The Sun, Moon & Herbs (muun muassa Eric Clapton ja Mick Jagger). Edellä mainitulta albumilta suositeltavaa kuunneltavaa on muun muassa oodi voodoo-kulttuurille, Zu Zu Mamou ja Black John The Conquerer. In The Right Place (1973) albumilla erottui Dr. Johnin juuret vanhaan rock ja blues- musiikkiin. Luopuessaan edellä mainitusta Voodoo- imagosta, näyttävät esiintymisasut höyhenkoristeisine hattuineen vaihtuivat tumaan pukuun ja baskeriin. In the Right Placen parhaimpia kappaleita on edellä mainittujen lisäksi sielukas soulballadi, Just The Same. Siinä hieno ”coloured girl”-kuoro tuo aavistuksen gospel- tunnelmaa. Kertosäkeen puhallinteema tuo puolestaan perinteisen New Orleansin mustien, hidastempoisen hautajaismarssin tuntua. Sanoma on kuitenkin positiivinen:
– Right or wrong, my love is strong. Win or lose, baby what´s the use. I love you baby just the same.
Rajusti potkivassa Qualified- kappaleessa Dr. Johnin laulullinen ulosanti ei taaskaan jätä kylmäksi. Dr. Johnin juuria puolestaan ilmentää suoraviivainen blues-rock- kappale Travelling Mood, jossa kieli poskessa -otetta viljelee intron vihellyskuvio. Sama kuvio toistuu kappaleen lopun ”soolossa”, ennen uloshäivytystä.
Dr. Johnin myöhemmästä tuotannosta mainittakoon City That Care Forgot (2009), joka oli suoraa vihaa osoittava reaktio New Orleansia riepotelleelle hirmumyrsky Katrinalle. Rebennackia raivostutti erityisesti poliitikkojen toiminta myrskyn suhteen. Luottamus katosi erityisesti George Bush nuorempaan. ”Hyvin vähän on tehty New Orleansin suhteen” (Uncut 10/2010). Lisäksi Dr. John on ollut vierailevana tähtenä muun muassa Rolling Stonesin 1972 Exile On Main Street – klassikkoalbumilla sekä Texasilaisen outlaw country- tähden Doug Sahmin, Doug Sahm And His Band- soolodebyytillä.
Olli Lehtonen
Musasto 