Tag Archives: Kauko Röyhkä

Viikon Levy: Kauko Röyhkä – Etelän Peto

 

etelan peto

Kauko Röyhkällä on ollut Rättö/Lehtisalo ja Mattila-projektia ja oman materiaalin uudelleenlämmittelyä ruuhkaksi asti. Vieläkö Röyhkältä irtoaa ihan omissa nimissään, no ehdottomasti. Ainakin allekirjoittanut nostaa Röyhkän Etelän Peto -nimisen kiekon klassikkostatuksen arvoiseksi. Välittömästi. piste.

Etelän Peto on leimallisesti kestoerektiosta nauttian rock-eläimen kootut sänkykamarihumuilut todella rouhean rockin säestämänä. Levy voisi olla aivan hyvin nimeltään Röyhkä ja The Boots, sillä orkesterin osuus on harvinaisen voimallinen. The Boots on roots ja Rolling Stones..Lou Reed, raakilemaisen rockin ja samettimaisen luennan pätevä arkkitehti. Mainio taustavoima ylipappi Röyhkälle, joka murisee, porisee, henkäilee, sanailee ja laulaa tarvittaessa kauniisti kuin adonis.

Teksteissä on erotiikkaa, arkielämän parisuhdeterapiaa, vinoa kettuilua ja vapaata sanailua. Korviinpistävää on hypnoottinen groove – hikeä ja kiihkoa, suorastaan paholaisbluesia. Levyn nimibiisi on sitä itseään, ylitsevuotavaa ja erektiossa jököttävää erotiikkabluesia. Aurinko, kuu ja kaikki muu on radioystävällisessä ulkomuodossaan jopa jonkinlainen outolintu. Poika sateessa onnistuu tavoittamaan Röyhkän vuosimallia miekka ja kivi – tahmean tiheää ja poikamaisen valloittavaa.

Röyhkän urbaani syke hämmentää. Alkukantaisuus on rujo ja betoninen mutta samalla herkkä rakkaudenluenta. Täydellinen nainen on rähisevä kaunosielu, Iggy Popin hengessä. Kiinnostava persoona, kuivaa ja räjähdysherkkää kiimaa – Röyhkä huohottaa korvaan kuin puutteessa vonkuva Mick Jagger. Enkeli – Röyhkä räpättää.

Röyhkän vokaalisuoritus kokeilee, sanailee, runoilee, yllättää. Levyn soundissa on säröä ja hikipisaroita, sähköä ja hiomatonta rosoisuutta. Kiihkoa ja rumuutta. Etelän Peto on helposti lähestyttävä levy mutta Röyhkä on syvällä “sex and rock’n’roll” -kuvastossa. Röyhkä vonkaa ja nylkyttää, asia ei jää kuulijalle epäselväksi mutta kiiman lisäksi levyllä on lämmintä herkkyyttä. Hikistä voimaa. Etelän Peto, mahdollinen tuleva klassikko? – eiköhän tässä olla jo valmiiksi lämmitetyn klassikon äärellä!

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Filed under Musasto suosittelee, Viikon levy

Kuukauden löytö: Kauko Röyhkä & Narttu – Pois Valoista (Live 2012)

Kauko Röyhkä & Narttu dokumentoi herkullista uudelleentulemistaan todella intensiivisellä ja äijämäisellä livelevyllä Pois Valoista – Live 2012 . Kiekko paketoi Röyhkän Narttuporukan parhaat hetket huomattavasti varttuneemmalla säröllä kuin monet,  jo vuosien taakse jääneet alkuperäisteokset. Svart Recordsin julkaisua on saatavilla niin cd- kuin vinyylimuodossa.

Röyhkän Narttu-kausi venyi vuosikymmenen mittaiseksi. Riku Mattilan ja Heikki Tikan voimin kokoonpano hankki tiukan livebändin maineen ja jälkipolville jäi myös nippu kotimaisen rockin klassikoihin kuuluvia albumeita kuten Onnenpäivä (1983),  Lauralle (1984) ja Maa On Voimaa (1985). Riku Mattilan erottua kokoonpanosta Narttu tuotti edelleen hienoja levyjä, Pikku Enkeli ja Mielummin Vanha Kuin Aikuinen pitivät Röyhkän & Nartun liekkiä korkealla.

Tuore livelevy palaa asiaan vuosikymmenten jälkeen. Aikuisempi Narttu osaa edelleen vanhat temput ja reilun nipun uusia. Röyhkän ulkomuotoon pesiytynyt jääkarhumainen jykevyys kuuuluu myös levyltä ja ennenkaikkea Röyhkä on biisien päällä – vokaalisuoritus on innostuneen latautunutta. Bändistä ei voi sanoa mitään poikkipuolista, vinyyliltä kuunneltuna varsinkin Mats Huldénin basso pääsee jykevästi esille.

Pois valoista ja Majavalakki ovat todella tiukassa kuosissa. Lauralle ei kuulosta lainkaan niin pakkopullalta kuin voisi kuvitella, onneksi sovitukseen on lisätty koukkua. Kotikaupunkini suorastaan repii ja raastaa, heviä kamaa ja Röyhkän vokaalisuoritus irtoaa kuin transsissa. Kovat pojat saa myös aivan erilaista painoarvoa Röyhkän maanisen palavasilmäisestä tulkinnasta. Crescendon riffittely on alkuvoimaisuudessaan jotain niin ihanaa. Viagraa napannut vimmainen Mainostaulujen naiset on albumin orgastisia hetkiä. Kaukana on painostavan tiukka. Paha maa on pitkästä aikaa karu ja päällekäyvä. Ilmavampaa kulmaa jyystävät J.Karjalaisen rentoutta tavoittava Laulujen nainen sekä kelluvan lämmin Talo meren rannalla.

Vinyyli tuo kuuntelukokemukseen tupakansavuja ja täyteläisyyttä. Voisi käyttää ilmaisua ”riittävästi kypsynyt”. Kokonaisuutena klubikeikan tunnelma välittyy kiitettävän vahvana kotisohville vaikka nauhoituksia on tehty eri puolilla Suomea. Välijorinat leikataan ehkä turhankin armottomasti sivuun mutta draaman kaari toimii. Lieneekö liian rohkeaa nostaa albumia suoraan klassikko-osaston statuksen arvoiseksi keikka/urakoosteeksi.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Filed under Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Musasto suosittelee: Uhrijuhla – Uhrijuhla

Kauko Röyhkän projekti nimeltään Uhrijuhla sai kuulemma alkunsa jo vuonna 2009. Röyhkä/Riku Mattila -sessioista ylijäänyttä materiaalia oli tarkoitus sorvata julkaisukuntoon 500 Kg Lihaa -tyyppien kanssa. Hanke kuivui kokoon ja kyseiset hahmot päättivät perustaa uuden kokoonpanon – Uhrijuhlat sai ympärilleen vielä Röyhkän elämänkumppanin Olgan ja ennenkaikkea Janitor Muurisen sekä Callistosta tutun Markus Myllykankaan. Olgan ja Muurisen vokaalit määrittävät omalla tavallaan kiekon epätodellisen leijuvaa, ehkä hieman psykedeelista tunnelmaa…kyseessä on Uhrijuhla. Nimi viittaa selkeästi yhteisölliseen palvontariittiin, Röyhkän teksteissä ulvotaan kuuta ja pähkäillään ihmissuhdeviidakkoa oman sisäisen maailman läpikäynnin vastapainona.uhrimusastoon

Uhrijuhlat on saanu mediassa kovinkin vaihtelevaa kommenttia. Tottahan kiekon materiaalista on moneen lähtöön ja usean säveltäjän/pitkän kypsyttelyajan johdosta kokonaisuus sisältää irtiottoja moneen suuntaan. Kun Röyhkä on vielä sanoissaan selvästi yksioikoisempi, toteavampi kuin yleensä, miehen tekstejä on helppo syyttää turhanpäiväisen helpoiksi. Turhaan. Röyhkän sanoituksissa on jatkuvuutta ja tajunnanvirtaa – varsinkin Olgan ja Muurisen esittäminä tekstit ovat juuri kohdallaan ja oikeassa paikassa.

Sävellysten suhteen ote on mietteliään maalaileva, akustishenkinen ja sopivissa määrin hapokkaan poreileva. Bassolle on annettu reilusti vastuuta ja kitaroista löytyy värikästä sanottavaa. Koska kitaristeja on kolme, skebakoristeissa ei säästellä. Viisujen joukosta löytyy ehdokkaita tuleviksi Röyhkä-klassikoiksi. Utuisen leikittelevä ja hypnoottinen Pikimusta, tähtikirkas yö särisee arvoituksellisesti mutta kotiin kaipaava Yökello on todellinen helmi, jonka sydämellinen ote ei jätä kylmäksi.

Albumin parhaat siivut ovat syntyneen muiden soittohahmojen kynäileminä. Iskelmällisen selkeä Kotona saa laulemallista otetta Muurisen tunteikkaasta ulosannista. M.Myllykankaan Liian kaukana on suorastaan viileän tyylikäs – jopa trip hop -sävyjä kertaava kaunis pophaaveilu. Avaruuden lapsi on rosoisempi rokitus mutta yhdessä Tunturit-kappaleen kanssa viisut muodostavat Uhrijuhlat-kokoonpanon sydämen.

Uhrijuhla on mystisiä sävyjä viljelevä tunturiretki, jonka aikana Röyhkä perkaa alitajuntaansa ja ihmissuhdekuvioitaan. Levy ei välitä trendeistä tai muotivirtauksista mutta ei myöskään välttele nykypäivää. Albumin lähtökohdat ovat kuitenkin syvällä perinteessä ja tietynlaisessa maanläheisyydessä. Koti, sydän ja juuret

Ihmiset, ottakaa huomioon myös vinyylimahdollisuus. Svart Recordsin avattavilla kansilla varustettu LP-levypaketti  tuo kansitaiteen hienosti esille ja ajattomalta vaikuttavan musiikin suhteen vinyyli on mitä paras ilmenemismuoto.

J.Kaunisto

(Kitaristi Markus Myllykankaan ajatuksia Uhrijuhlat-kokoonpanosta luettavissa Musaston haastattelusta)

Jätä kommentti

Filed under Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Uhrijuhla on ilmavaa popmusiikkia

Kuin leijaa lennättäisi

Single ulkona, albumi tulossa

Kauko Röyhkän verkkaisesti hahmottelema yhtye Uhrijuhla on julkaissut ensimmäisen singlensä Liian kaukana//Kivettynyt metsä. Herkät biisit vetävät puoleensa magneetin lailla.

Turkulainen Svart Records julkaisee Uhrijuhlan debyyttialbumin joulukuussa. Keikkoja on tulossa, mutta millä kokoonpanolla? Musasto haastatteli kitaristi Markus Myllykangasta.

 

Uhrijuhlan kitaristi Markus Myllykangas.

Miten Uhrijuhla ja sinä päädyitte yhteen?

Kauko Röyhkä muutti Turkuun muistaakseni 2009 syksyllä, samaan pihapiiriin, missä itse asuin jo vaimoni kanssa. 2010/2011 vuosina sitten hieman tutustuttiin. Nähtiin pihalla, juteltiin musiikkijuttuja ja vaihdeltiin suosikkilevyjä keskenämme. Taisi olla viime tammikuussa kun taas juteltiin musajuttuja pihalla. Kauko mainitsi, että hän on parisen vuotta pyörittänyt Uhrijuhla -nimistä orkesteria, joka perustettiin 500 kg lihaa -yhtyeen raunioille. Laulajina olivat Kaukon vaimo Olga ja Xysman Janitor. Innostuin bändistä ja heitin ihan huvikseni ”jos tarvitte kitaristia niin laita soittoa mulle”. Soitto tuli viikon päästä. Seuraavaksi oltiin treenaamassa, ja aika pian jo studiossa. Albumi onkin nyt tätä kirjoittaessani valmis ja lähdössä painoon.

Miten kuvailisit yhtyeenne musiikkia ja soundia?

Näkisin Uhrijuhlan psykedeelisenä popbändinä. Tunnelmallista, leijuvaa musaa, mutta aika monipuolista. Uhrijuhla ei kuulosta modernilta, tuotetulta, kuten suurin osa nykybändeistä. Ja nyt en tarkoita, että bändi olisi pelkästään ”vanhan, hyvän ajan” ihannointia. Mukana on myös modernimpi fiilis.

Ensimmäinen singlenne on juuri ilmestynyt. Miltä kappaleet Liian kaukana ja Kivettynyt metsä tuntuvat?

Piisithän tuntuvat mukavalta – varsinkin kun saatiin vinyyliseiska ulos Svartin kautta. Palaute on ollut pääosin positiivista.

Sinkkuraitojen orgaanisuus ja lievä huojunta tuntuu maagiselta. Helppoa ja syvää yhtä aikaa. Uhrijuhla kenties omimmillaan?

Levy on nauhoitettu livenä sisään. Tuosta syystä piisitkin ovat orgaanisia ja elävät aika paljon. Tarkoituksemme oli myös, että jätetään piiseihin eloa ja luonnollisuutta eikä hiota kaikkia särmiä pois, muuten levystä olisi tullut liian kliininen. Elikkä kyllä, Uhrijuhlaa omimmillaan. Ollaan tosi tyytyväisiä lopputulokseen.

Mitä voimme odottaa debyyttialbumiltanne?

Albumi tulee ulos Svart Recordsin kautta 7.12.2012. Parhaimman kuvan bändistä saa kuuntelemalla koko levyn kokonaisuudessaan sitten kun se tulee kuunteluun ja myyntiin. Jos yrittää kuvailla bändiä liikaa itse niin tuntuu, että pilaa jotakin olennaista. Antaa kuulijan kuunnella ihan itse levyä ja päätellä miltä levy kuulostaa.

Svart Night #1, Bar Loose, Helsinki.Entä keikat? Millä kokoonpanolla soitatte?

Keikkoja on sovittu kaksi, Helsinki (Svart Night #1, lauantai 10.11.2012, Bar Loose) ja Turku. Pyritään saamaan hieman lisää keikkoja kun levy tulee ulos. Uhrijuhlan nykyinen kokoonpano on: Olga (laulu, koskettimet), Kikke (rummut), Juhana (kitara), Kimmo (basso, koskettimet), Markus (kitara), Olli (kitara) ja Janitor (laulu). Tämä kokoonpano toivottavasti tulee olemaan myös seuraavan levynteon kokoonpano. Uusia piisejä on jo iso liuta tuloillaan. Kauko toimii Uhrijuhlan taustalla, yhtenä lauluntekijöistä.

Tavoitteita nyt ja tulevaisuudessa?

Nyt on pääprioriteetti keikoissa. Odotellaan levynjulkaisua ja yritetään säätää lisää keikkoja. Uusia piisejä tekisi mieli jo päästä vääntämään. Itse asiassa ollaan jo soiteltukin aikaa montaa uutta veisua treenikämpällä.

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Filed under Haastattelut, Musasto suosittelee

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti

Samae Koskinen1. Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi.
Olen Samae Koskinen, esiintyjä ja biisintekijä. Aloitin urani Sister Flo-nimisessä englanninkielisessä yhtyeessä 2000-luvun alussa ja yhtyeen hajottua olen keskittynyt yhä enemmän suomenkieliseen soolouraani. Olen tehnyt viime aikoina erilaisia yhteistyöprojekteja death metalista houseen mm. Jussi Lehtisalon, Jori Hulkkosen ja Kauko Röyhkän kanssa. Seuraava sooloalbumini ilmestyy syksyllä 2012.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?
Hävettää sanoa, etten ole vielä kerennyt hankkimaan kirjastokorttia Helsingissä. Riihimäellä ja Tampereella käytin palveluita säännöllisesti. Suoritin siviilipalveluksen Riihimäen kirjaston musiikkiosastolla ja ymmärsin, että kirjastolaitos on mitä mahtavin: siinä tarjotaan ihmisille käytännössä ilmaiseksi mahtavia kokemuksia.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?
Tämä voi kuulostaa nuoleskelulta kun Turun kirjastosta kysymys, mutta sanon tämän silti: Xysma Riihimäen Montussa First and Magicalin aikaan. Muistan hurjan energian, pitkän pipopäisen basistin ja kitaristin Kiss-paidan. Sain mahdollisuuden soittaa näiden kavereiden kanssa keikan viime syksynä ja se on yksi upeimmista kokemuksista tähän saakka.

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?
Helsingissä tapahtuu ehkä jo hieman liikaa, tuntuu, ettei jokaiselle keikalle riitä yleisöä. Jopa viikonpäivisin on useita kiinnostavia keikkoja päällekkäin. Lisäksi on surullista huomata, että moni levykauppa on lopettanut toimintansa viime aikoina. Mutta silti tuntuu, että ihmiset kuluttavat musiikkia enemmän kuin koskaan, kaikilla on luurit päällä kaupungilla ja muutenkin meininki on varsin hyvä.

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.

Linda Perhacsin levy ’Parallelograms’ on erittäin kaunis ja eteerinen, varsinkin biisi ’Chimacum rain’. Nykysuosikiltani Judas Priestiltä kannattaa kuunnella hieno popalbumi ’Point of Entry’. Teillä näyttäisi olevan myös mahtavan Tony Joe Whiten ’best of’, siitä löytyy monta upeaa biisiä, kruununa väkevä ’Willie and Laura Mae Jones’.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Filed under Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee

Turun musiikkikirjaston näyttelyssä Kauko Röyhkän albumeita 1980–2011

Mainostaulujen taakse

Vitriininäyttely avattu 9.5.2012

Levynkansinäyttelyn juliste.Musasto esittelee Turun Musiikkikirjaston vitriininäyttelyn Kauko Röyhkän albumeista. Yhdessä näyttelyn kanssa julkaistaan vihko, jossa esitellään Röyhkän musiikkia yli 30 vuoden ajalta. Vihkon tekstit on julkaistu  aiemmin Musaston juttutrilogiassa Kauko Röyhkä & Narttu/Kauko Röyhkä ja 1990-luku/Kauko Röyhkä ja uusi vuosituhat.

Kauko Röyhkä & Narttu: Pikku enkeli.

Kauko Röyhkä & Narttu: Joko-tai. Kansitaide: Mats Huldén.

Rock 'n' roll -klisee ja Jumalan lahja Musiikkikirjaston vitriinissä.

Jätä kommentti

Filed under Levynkansinäyttelyt, Näyttelyt Turku, Tapahtumat

Kauko Röyhkä ja uusi vuosituhat

Minä poika steppailen vaan

RöyhkääKokoelmalevyn Lauluntekijä (Ranka, 2006) vihkoon on painettu Jussi Niemen toimittama haastattelu, jossa Kauko Röyhkä kertoo urastaan.

– Tää on sellainen homma, jossa on koko ajan uusiuduttava ja pysyttävä skarppina, tai leimataan heti vanhaksi pieruksi, jolla ei enää ole mitään sanottavaa.

Röyhkällä on edelleen sanottavaa, ja ura jatkuu vakaana ja yllätyksellisenäkin. Ennen ja jälkeen Lauluntekijän on ilmestynyt valtavasti hyvää musiikkia.

Röyhkän boksia ei ole vieläkään kaupoissa, mutta vuodenvaihteen tienoilla saimme muutaman uusintajulkaisun. Herodes-merkille 1991–1995 tehdyt albumit Tyttöjen ystävä, Jumalan lahja, Kaunis eläin ja Akti julkaistiin remasteroituina laitoksina viime joulukuussa. Samalla singlet 80-luvun absurdismi ja Helena sekä B-puolet pääsivät uudestaan esille bonusbiiseinä. Vuosina 1984–1985 ilmestyneet albumit Lauralle ja Maa on voimaa julkaistiin kahden CD-levyn pakettina. Musasto kiittää, mutta kuka julkaisisi uudestaan Onnenpäivän?

Toim. huom. Kauko Röyhkän 6CD boksi Olen messias – valitut palat 1980–2012 julkaistiin viimein lokakuussa 2012.

***

Musaston sarja Kauko Röyhkän albumiesittelyistä päättyy. Kolmannessa osassa käsitellään vuosituhannen vaihteen jälkeen ilmestyneet levyt. Esittelytrilogiassa on arvioitu yhteensä kolmisenkymmentä Röyhkän albumia. Turun Musakirjastoon avataan aiheeseen liittyvä vitriininäyttely 9.5.2012 alkaen.

Juttusarjan aiemmat osat:

Kauko Röyhkä & Narttu
Kauko Röyhkä ja 1990-luku

***

Miss Farkku-Suomi (2001)

Vuosituhannen vaihteen jälkeen ilmestyi kokoelma Räyhähenki muistelee 19802000 (Ranka, 2000). Tupla-CD tuli tarpeeseen, mutta tripla olisi ollut vielä parempi. Jälleen uusi kokoelma Pohjoinen taivas II 19931995 taas kertasi Herodes-merkillä julkaistuja single- ja albumiraitoja. Kokoelman ykkösosa on kakkosta kiinnostavampi.

Uusi studiolevy ilmestyi seuraavana vuonna. Miss Farkku-Suomi (Ranka) on kuin kuunnelma Röyhkän samannimisestä romaanista, joka ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin. Suosikin sivuilta tuttu kauneuskisa antoi Kauko Röyhkälle viitekehystä sekä levyyn että kirjaan. Romaaniin perustuvan elokuvan ensi-iltaa suunnitellaan loppukesälle 2012. Elokuvan ohjaa Matti Kinnunen.

Entä mistä musiikissa, kirjassa ja elokuvassa on kyse? Ainakin teini-ikäisen nuoren miehen hapuilusta kohti vastakkaista sukupuolta ja rakkautta. Varsinkin naisten edessä pitäisi olla karismaa ja uskottavuutta. Elämän huolettomuus ja nopeat käänteet tuntuvat vapauttavalta, mutta tulevaisuus myös ahdistaa. Kokemattomuutta on vaikea tunnustaa kenellekään. Ja aikuiseksikin pitäisi ruveta.

Miss Farkku-Suomen biiseissä kuvastuu nuoruus, kasvaminen ja ikääntyminen. Kanteen painetuissa teksteissä vilistävä menneen nuoruuden pohdinta ei ole naivia, vaan vilkasta ja rehellistä kuvausta nuorien ujoudesta, haaveista, rohkeudesta ja uhkarohkeudesta. CD:n kansivihko on myös täynnä vanhoja valokuvia, jotka vievät sinut ajassa taakse päin.

Liki tunnin mittainen albumi on musiikillisesti monimuotoinen. Matka on melko pitkä, mutta bändi säilyttää jännitteen. Ja tuottajat Hiili Hiilesmaa, Huldén ja Vikkula saavat albumikokonaisuuden rokkaamaan jännittävän teinisti. Miss Farkku-Suomi on vapautunut. Röyhkä heittäytyy kappaleiden rooleihin antaumuksella. Biisistä toiseen kertojan vaivattomuus tuo uskottavuutta. Mainio esimerkki on Koulun portilla. Biisi kertoo ujon pojan tunteista, joita on mahdotonta ilmaista ihastuksen kohteelle. Röyhkän tulkinta on kaunis ja vilpitön.

Miten on, vihasitko koulussa Cooperin testiä? Vihasta voi aistia jotain Cooperin testin riffissä: jankkaava kuvio kuvaa pakonomaisen juoksun ahdistavuutta yhtä ilmeikkäästi kuin teksti. Timo Vikkulan (kitara), Tero Klingin (rummut), Mats Huldénin (basso) ja Röyhkän musiikki on saumatonta.

Albumin neljä viimeistä biisiä ovat juhlavia, ja ne imaisevat mukaansa. Kaislikkonainen värittää kuvan miehestä, jossa on yhtä lailla arkuutta kuin itsevarmuuttakin. Raukeat Pyhä Sebastian ja Lopultakin trippaavat miellyttävästi.  Muinainen härkä etenee julkeasti erinomaisen riffin ja tekstin voimalla:

– Laukaten yli taivaan, liitäen yli stratosfäärin. Laukaten yli taivaan muinainen härkä mylvii!

Etsijät (2002)

Syksyllä 2002 julkaistun albumin Etsijät (Ranka) ilme on jännittävä ja jännittynyt, jopa tilittävä. Edellisen levyn nuoruustarinat ovat vaihtuneet luontevasti keski-ikäiseen pohdintaan. Miss Farkku-Suomi  ja Etsijät täydentävät toisiaan, sillä levyjä sitoo yhteen kokemattomuuden ja aikuisempien kokemusten vuorovaikutus.

Singlellä julkaistut Melankolia ja Pauliina, rantatyttö tuovat vakavaan tunnelmaan hieman keveyttä. Juhani Aaltonen soittaa tenorisaksofonia albumin ensimmäisellä ja viimeisellä raidalla. Aaltonen on korvaamaton molemmissa. Voimakas aloitusraita Etsijät on Röyhkän klassikkobiisejä. Teksti, tunnelma ja toteutus ovat huikeita. Etsijät ryskyy eteen päin kuin mahtava tarkkaan suunniteltu kaaos, jota Kallio Horns tukee tyylikkäästi. Kerran ilmestyin on kuin vaivoin nilkuttava valssi kalmistossa. Hahmottomuus tuo biisiin luonnetta. Valmis kehottaa harkitsemaan valinnoissa:

– Mieti ketä sä tarvitset, ketä ehkä et. Kuka jotakin antaa, kuka taas ei. Uusi ura ja kaupunki, jos niin haluat. Vieraudessa on aina oma lumonsa.

Kannattaa miettiä mitä haluaa. Toisinaan kun saa juuri sitä.

Elämä ja Kuolema (2005)

Vuonna 2004 ilmestynyt kokoelmalevy Selkäranka 1996–2003 sisältää uudet biisit Luolanainen ja Laskeva aurinko, jotka jäävät single- ja albumiraitojen varjoon. Ja sitten, aivan kuin huippubiisien varastosta ammentaen, vuonna 2005 ilmestynyt Elämä ja Kuolema (Ranka) on täynnä sisältöä ja iskevyyttä. Tyylikäs levy on yksi Röyhkän klassikoista. Ehkä tuottaja ja bändikaveri Ari Vaahteran (19532003) kuolema sai Röyhkän miettimään elämistä, kuolemista, elämän tarkoitusta… Kylmä sade:

– Nyt on toisenlainen tilanne kuin muutama vuosi sitten, mun pitää miettii kaikki uudelleen. Monet ovet on nyt suljettu, isot hallit seisoo tyhjinä. Monta kertaa mietin minne meen.

Elämä ja Kuolema toimii hienosti yksittäisinä biiseinä, mutta myös kertojan näkökulmasta. Ilmeisen kuolematon ja persoonaton tilittäjähahmo luo biiseihin kehyksen, jota vasten tarkastellaan sekä ihmisiä että henkiolentoja. Asetelma on selkeimmillään kaksiosainessa kappaleessa Monta elämää. Kertojaminä on kuin Matrix-elokuvan Neo, jolta puuttuu voima ja tahto vaikuttaa. Nimikappaleessa hän seuraa sivusta Elämän ja Kuoleman kohtaamista, vaikka kommentointiin olisi ultraherkullisia tilaisuuksia.

Elämä ja Kuolema tuo puhallinyhtye Kallio Hornsin esille entistä komeammin. Antero Prihan torviarrit nostavat 50-luvun kerrostalot ja Kylmä sade sfääreihin. Molemmat biisit ovat klassikoita. Pieni helmi on myös 2-CD kokoelmalla Lauluntekijä (2006) julkaistu Amerikka. Ja näin kokoonpano Röyhkä/Timo Vikkula/Tero Kling/Mats Huldén jäi vähitellen historiaan…

Kauko Röyhkä ja Riku Mattila (2008)

Röyhkä ja Riku Mattila ryhtyivät jälleen tekemään musiikkia yhdessä. Uusia biisejä esitettiin pienimuotoisilla duokeikoilla jo vuodesta 2004. Lopulta vuonna 2008 ilmestynyt Kauko Röyhkä & Riku Mattila (Ranka) nousi Suomen albumilistan kakkoseksi. Pitkästä aikaa uralle sattui albumi joka myi mukavasti.

Röyhkän ja Mattilan konsepti toimii komeasti. Vuosituhannen vaihteen jälkeen Röyhkä ei ollut tinkinyt musiikin laadusta, mutta duolevy oli jotain aiempaa vetoavampaa. Yhteistyö oli alkujaan iso uutinen faneille, ja kiinnostus heräsi yleisemminkin . CD-levyn vihkoon painettujen tarinoiden perusteella myös artistit olivat ikään kuin odottaneet oikeaa hetkeä. Keikkojen innoittama albumi oli loistava idea.

Röyhkä & Mattila folkkaa tyylikkäästi. Kepeä ja raikas tuulahdus akustista rockia, aivan kuin Mattilan kanssa yli 20 vuotta sitten. Paineeton ja niin vaivaton akustinen klangi hymyilyttää väkisin. Mattilan akustiset kitarat helisevät ilmiömäisesti. Vapautunut popilkamointi muistuttaa toisinaan lauluntekijä Liisa Akimofin musiikkia. Perinteisiä rockbiisejä on vain mausteeksi.

Kauko Röyhkä & Riku Mattila sisältää useita Röyhkälle tärkeitä biisejä, kuten Välitila, Kaikki menee hyvin kun olet nuori ja Kaksi vuotta sujut. Romantiikka voisi kelvata 22-Pistepirkolle. Röyhkän yksi suurimmista hiteistä Helvetti pääsi esille myös Jukka Turusen ohjaaman videon ansiosta:

Kauko Röyhkä ja Mikkelin kaupungin jousiorkesteri: Zaia (2008)

Syksyllä 2007 Röyhkä äänitti yllätyksellisen albumin Mikkelin kaupungin jousiorkesterin kanssa. Biisit on valittu Röyhkän pitkän uran varrelta, ja sovitukset jousille teki Vellu Halkosalmi.

Zaia (Ranka) toimii valloittavimmin silloin, kun vokalisti heittäytyy musiikkiin jousisovituksen ehdoilla. Uudet sovitukset janoavat laulajalta herkempää otetta. Observatorion mäellä ja Paska kaupunki onnistuvat hienosti. Laulajan ja jousiorkesterin yhteistyö hivelee. Alun perin vuonna 1984 levytetty Lauralle on maaginen. Klassikkobiisi saa valtavasti voimaa Vellu Halkosalmen sovituksesta. Toisen säkeistön sellosoolo Röyhkän laulun rinnalla on nerokas!

Pitkähkö albumikokonaisuus tuntuu kuitenkin etenevän hivenen kitkaisesti. Biisit kulkevat vastahakoisesti, jos jouset ovat liian liki riffejä ja rockmusiikin muottia. Kapellimestari, sovittaja ja tuottaja Halkosalmi pystyisi Mikkelin kaupungin jousiorkesterin kanssa raflaavampaan toteutukseen. Ehkä mukaan olisi voinut tuoda myös solistivierailijan tai pari.

Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo: Hiekkarantaa (2009)

Röyhkän yllätykset eivät loppuneet Mattilaan ja Halkosalmeen. Romanttinen postkrautalbumi Hiekkarantaa (Ektro) tehtiin porilaisten supertähtien Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon kanssa. Levy saattoi herättää vierastusta ja huvittuneisuuttakin, mutta oikeasti Hiekkarantaa on koskettava sekamelska krautrockia, kylänmiesfolkia ja ihmisen ikävää toisen luo.

Musiikin tuotanto on paikoitellen lähellä Kuusumun Profeetan luomaa tunnelmaa – albumi on vaativa mutta palkitseva. Ihmelapset Rättö ja Lehtisalo antavat laulajalle kaikkensa. Röyhkä laulaa alun perin muille artisteille tekemiä tekstejään, joille ei koskaan löytynyt käyttöä. Sanoitukset eivät kelvanneet iskelmätyypeille.

Parasta Hiekkarantaa ovat Saarenmaa, Kesätyttö, Näin sut unessa sekä maaginen nimikappale. Hypnoosia ruokkii yhtä aikaa pihisevän sähköinen rock sekä akustinen soitinnus. Albumin loppupuolella pitävin ote herpaantuu lievästi, kun Oi kaunis Anna-Liisa ja Kaupungin kaunein tyttö koettelevat toimivuuden rajaa.

Kaksi lensi tuulen mukaan (2011)

Toinen Kauko Röyhkän & Riku Mattilan albumi Kaksi lensi tuulen mukaan (Universal) on laadukasta popmusiikkia. Kevyt ja kompressoitu soundi sopii biiseihin melko hyvin, koska kaikkea särmää ei ole häivytetty. Rokkaamisen sijaan kannattaa keskittyä sovituksien sävyihin. Tuottaja/äänittäjä/miksaaja Riku Mattila pistää parastaan. Mattila on myös yhä tyylikkäämpi kitaristi.

Saari tuo mieleen legendaarisen Shadowplayn mustanpuhuvan svengin:

– Nyt mä näen vasta ensi kertaa, ettei mikään enää tunnu missään. Mikään tikari ei enää pistä, sen mä tajuan kun katson merta.

Vanhan ajan filmissä kertoo osuvasti ihmisten tekohurskaudesta ja etnisten kulttuurierojen sietämisestä. Teksti on riemukkaan kantaaottava. Promovideo on tehty Jan Ijäksen dokumentista Ghosts:

Vanhemmiten Röyhkä keskittyy lauluun tarkemmin. Kiviset päät ja Ensin isät, sitten pojat tuovat laulajasta esiin syvyyttä, jota ei synny autotunella. Yhteys tuottajaan ja sovitukseen tuntuu. Kuuletko ääneni kulkee Samae Koskisen bassokuvion varassa korkealle. Myös Saippuasarjojen tähdet saa mahtavan sovituksen: Anssi Växby (kontrabasso), Marko Timonen (rummut), Petri Tiainen (piano) ja Helsingin sessiojouset luovat hienon tunnelman. Eriskummallisen herkkä teksti saa kauniin kodin.

Kaksi lensi tuulen mukaan julkaistiin myös LP-levynä. Tämä ja paljon muita Röyhkän levytyksiä esitellään Turun Musakirjaston tulevassa vitriininäyttelyssä. Näyttely on esillä musiikin neuvonnan lähellä 9.5.2012 alkaen.

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Filed under Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Kauko Röyhkä ja 1990-luku

Kauko Röyhkä ja Riku Mattila yhtyeineen esiintyvät lauantai-iltana Turun Klubilla. Keikkaa kelpaa odottaa, sillä uusin albumi Kaksi lensi tuulen mukaan (Ranka) on taiteellinen ja kaupallinen menestys. Lujaa menee muutenkin: Röyhkän uusi romaani Kreikkalainen salaatti (Like) on juuri ilmestynyt, ja nyt tekeillä on usean CD-levyn boksi. Lauantain keikkaa ja boksia odotellessa Musasto julkaisee toisen osan Röyhkän albumiesittelyjä.

Toim. huom. Kauko Röyhkän melko kattava 6CD boksi Olen messias – valitut palat 1980–2012 julkaistiin viimein lokakuussa 2012.

1990-luvulla Röyhkältä ilmestyi hyvin erilaisia levyjä. Toiset olivat suuria klassikoita, toiset pienempiä. Kyllä, välillä albumien taso laski. Vuosikymmenen puolivälissä ilmestyneet levyt on kuitenkin aivan liian helppoa jättää unholaan vain sen vuoksi, että Kauko Röyhkä & Narttu teki niin monta unohtumatonta levyä. 1990-luvun vähemmän myydyillä albumeilla on monia loistavia biisejä, joita ei löydy Röyhkän lukuisilta kokoelmalevyiltä. Ja mikä parasta: harvinaisemmatkin levyt ovat edelleen lainattavissa kirjastoissa!

Alla oleva juttu on jatkoa artikkelille Kauko Röyhkä & Narttu, joka julkaistiin Musastossa toukokuussa. Huhtikuussa 2012 julkaistiin sarjan kolmas osa Kauko Röyhkä ja uusi vuosituhat, jonka aiheena on artistin vuosituhannen vaihteen jälkeen julkaistut albumit.

Kaksi koiraa (1990)

Kauko Röyhkä & Narttu oli hajonnut. Vastaisku hienostelevan Nartun ahtaalle tiukkissovittamiselle tuli nopeasti. Röyhkällä oli pian uusi bändi, joka kuulosti aivan muulta. Kitaristi Timo Vikkula (ex Shadowplay) aloitti Röyhkän kanssa, ja vanhasta bändistä jäi mukaan vain Pekka Gröhn. Uutta oli myös musiikki. Kaksi koiraa (Herodes) on äärimmäisen vapautunut ja mukavalla tavalla vastuuttoman demomainen albumi, jonka jännite pitää.

Kaksi koiraa – lyhyt albumi, mutta paljon mistä ammentaa. Rujo viulu ja valittava kitara särmittävät nimikappaletta, joka on kiinnostava tarina koirista ja elämän käänteistä. Rumpukoneluupin täysin vangitseva ote nostaa päätösraitaa Vladivostok. Aavemainen Hardi Tiidus kiehtoo kuin Tintin seikkailu. Väliosassa ääntä laulaa Castafior… siis Pekka Gröhn.

Tyttöjen ystävä (1991)

Tyttöjen ystävä on vaivaton ja rento kokonaisuus, jonka hienovarainen – mutta ei hienosteleva – kahvilarock on nautinto. Ilmavat sovitukset korostavat keveyttä, rosoisuus jäi edelliselle albumille. Vain pitkä ja massiivinen päätösraita Älkää menkö ilman meitä erottuu raskaana. Viettelevä, mantramainen henki kuljettaa uljaan biisin pilviin.

Tyttöjen ystävä aivan vilisee ihastuttavia biisejä. Hän toiselta puolelta on Costi Suhosen ja Röyhkän erikoinen duetto. Tuhat tuhat tuhat vuotta svengaa ilmeikkäästi, tekstin sovitus on tiukka:

- Tääl’ on usein vieraita, jotain ihme jätkiä joilla ilmeisesti ei oo mitään muuta tekemistä… – Olet jumalan lahja, olet Äiti Teresa. Pidät huolta kaikista, jotka tulee sun huomaan.

Sanoissa on osuuvuutta ja oivallusta. Sun puolella:

- Mä soitan kitaraa. Mä soitan miten sattuu, mull on aikaa sitten noussut hattuun…

Timo Vikkulan ja Röyhkän sävellys Kevät on klassikkobiisi. Nautiskeleva laulu kantaa hyvin, biisi maistuu makealta. Vikkulan kitaraoutro on huikea. Korkeaa tunnelmaa korostaa onnistunut promovideo.

Jumalan lahja (1993)

Kolmen biisin single 80-luvun absurdismi//Kuuntele mua/Näin on käynyt monta kertaa (Herodes) ilmestyi vuonna 1992. Biisit ovat ok, mutta ne kuulostivat hieman vajailta. Sinkku oli kuin treeniä Jumalan lahjaa varten.

Kovasti odotettu, kauniiseen kanteen pakattu Jumalan lahja (Herodes) oli kokonaisuus, jolla Timo Vikkula, Tero Kling, Ari Vaahtera (ex Bluesounds) ja Röyhkä onnistuivat komeasti. Kvartetti oli jo vakuuttava yhtye: esimerkiksi rajut Lilith ja Katse/Saksalaisten tuho hätkähdyttävät yhä. Noita on Röyhkän kauneimpia kappaleita. Jumalan lahja on klassikkoalbumi, todella kova näyttö tuottaja Ari Vaahteralta.

Mika Taanila ohjasi erinomaisen videon vangitsevaan aloitusraitaan Kultainen aasi. Taanila iskosti maagiseen biisiin aivan erityistä lisäenergiaa.

Jumalan lahja toi esille Röyhkän kiinnostusta pimeämpiin voimiin. Röyhkä oli äkisti vähän isompi julkkis – ja jälleen ilmeni julkisuuden varjopuoli: yli-innostunut media oli kiinnostunut vain lukijoiden ja TV-yleisön kohahduttamisesta, ei Röyhkän teksteistä.

Loppuvuodesta 1993 ilmestyi melko vähän huomiota saanut single Helena//Rauno rokkaa/Nuo keskellä olevat. Nuo biisit löytyvät kokoelmalevyltä Pohjoinen taivas 1993-1995.

***

Jumalan lahjan jälkeen ilmestyneet albumit heijastivat lievää hermoilua. Muutaman vuoden ajan tekstit kuulsivat vähemmän mystiikkaa. Suorempi ilmaisu saattoi olla vastareaktio median aiempiin ylilyönteihin. Elokuvamaisen elämän peilaamisen sijaan kerrontaan iskostui suorempi polaroidmainen ote. Helppotajuisemmat tarinat olivat usein myös raadollisempia, oli sitten aiheena naiset tai miehet.

***

Kaunis eläin (1994)

Kaunis eläin (Herodes) sisältää aiemmin singlenä julkaistut biisit Pyhä kaupunki/Mies jolla on maine. Ari Vaahtera tuotti levyn edellistä albumia välittömämmäksi, ja muusikoiden ote on paikoitellen irrotteleva. Varsinkin Mun täytyy elää tällaisena on ilahduttavan svengaava. Seesteinen Silvia sopii hienosti viimeiseksi raidaksi.

Akti (1995)

Studiolivenä äänitetty Akti (Herodes) sisältää muutaman uuden biisin. Mun pitää siivota mun akti, Täytyy mennä Viikiin ja Lauantai-ilta vaikuttavat ylijäämäbiiseilta, mutta kaunis Observatorion mäellä toimii hienosti. Koskettava teksti on herkkä.

Uusien biisien lisäksi levyllä kuullaan muutamia hittibiisejä, kuten Mainostaulujen taakse, Kanerva ja Paha maa. Valitettavasti Aktin studiolivetoteutus jää vaillinaiseksi. Se olennainen hurmos ja livesoiton tuntu jää saavuttamatta.

Sinä olet tähti (1997)

Seuraava studiolevy Sinä olet tähti (Ranka) ilmestyi parin vuoden levytystauon jälkeen. Tuotanto ei ole kestänyt aikaa kovin hyvin, eikä Röyhkän bändi kuulosta erityisen yhtenäiseltä. Röyhkä kuulostaa välillä jopa vastentahtoiselta tarinankertojalta (Tulkaa isin luokse, Kyl sä muuten oot jees).

Kuitenkin, albumilta löytyy myös paljon laatua: Virheet on sovitukseltaan riisutumpi. Rauhallisuus ja vaivattomuus pukee biisiä hyvin, ja Kaukon teksti on onnistunut. Myös verkkainen Elefanttimies on kiinnostava, ja Nainen surupuvussa varsin oivallinen. Kokoelmalevyllä Talo meren rannalla aiemmin julkaistu Sinä olet tähti on mukana albumilla uutena versiona.

Puiden alle (1998)

Puiden alle (Ranka) sisältää erinomaiset singlet Hipit vanhemmat ja Sinä teit sen taas, Marjaana. Marjaanan ainutlaatuinen tunnelma tulee bandoneonista, jota soittaa Petri Ikkelä. Biisit Puiden alle, Aamun koi sekä itseriittoinen Kaikki rakastaa mua kuin Jeesusta toimivat hyvin. Myös aloitusbiisi Kolme sisarta on kekseliäs ja lupaava. Kokonaisuutena Puiden alle on parempi kuin Sinä olet tähti.

Rock ’n’ roll -klisee (1999)

Ja niin, Röyhkän 1990-luku päättyi äärimmäisen hienosti. Taiteellinen huipputaso saavutettiin uudestaan, samalla kun Riku Mattila palasi pitkän tauon jälkeen Röyhkän tuottajaksi. Pitkästä aikaa myös Mats Huldén (ex Narttu, Wigwam) tuli basistiksi. Klassikkoalbumi Rock ’n’ roll -klisee (Ranka) on musiikillisesti ajattoman ilmava. Iskevä soundi uhkuu syvää henkeä.

Sanoituksissa on jälleen oudon viehkeää kuvauksellisuutta. Rento inhorealismi vakuuttaa, esimerkiksi biisissä Voi, ihmiset lakoninen kertoja on kuin kotonaan:

- Sukulainen soitteli perinnöstä jotain. Puhui jostain hopeisista haarukoista jotain. Siell’ on käynnissä nyt Kolmas Maailmansota. – ”Ota mun osuudest’ jos sulta puuttuu jotain.” – Voi, ihmiset! Kuin’ te viitsitte?

Moderni swamp blues Oman pääni vankina hypnotisoi täysin, Mari voisi olla Lauralle -albumilta – Mattilan ja Röyhkän perinteet tunnistaa helposti. Rock ‘n’ roll -klisee sisältää myös mainion radiohitin – hersyvä Hammerfest on hauska ja todellinen:

- Perhe lähtee Norjaan ajelulle. Auto täyteen, ruokaa kylmälaukkuun. Uutuutena teltta joss’ on sievä, raidallinen katos… – Vasta siellä missä manner päättyy jyrkänteeseen, rauhoittuu hän. Vasta Hammerfestin viimeisellä jyrkänteellä isä maistaa kermajäätelöä.

Tuomas Pelttari

3 kommenttia

Filed under Boksit, Musasto suosittelee

Kauko Röyhkä & Narttu

Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan uusi albumi Kaksi lensi tuulen mukaan (CD ja LP) julkaistaan toukokuun 18. päivä 2011. Uutuus on jatkoa vuonna 2008 ilmestyneelle menestyslevylle Kauko Röyhkä & Riku Mattila.

Röyhkä ja Mattila ovat tehneet musiikkia jo kauan ennen duolevyjä. 1980-luvulla he tekivät yhteistyötä kuudella albumilla, joista ensimmäinen ilmestyi yli 30 vuotta sitten. Musasto kertoo vaiheittain Turussa asuvan Röyhkän aiemmasta tuotannosta. Aloitetaan ajasta, jolloin bändin nimi oli Kauko Röyhkä & Narttu.

Musasto julkaisi artikkelin jatko-osan Kauko Röyhkä ja 1990-luku syyskuussa 2011. Kolmas osa Kauko Röyhkä ja uusi vuosituhat julkaistiin huhtikuussa 2012.

Toim. huom. Kauko Röyhkän melko kattava 6CD boksi Olen messias – valitut palat 1980–2012 julkaistiin viimein lokakuussa 2012.

Steppaillen (1980)

Vuonna 1980 saimme täyslaidallisen musiikkia uudelta ja jännittävältä artistilta. Mustavalkoisessa levynkannessa oli seitsemän kuvaa Kauko Röyhkästä (isoimmassa nuori artisti hymyilee hieman kuin Anni Sinnemäki). LP-levyn takakanteen oli painettu laulujen sanoitukset: laulu ja tekstit tulevat lähelle. Samana vuonna Röyhkä nousi esiin myös kirjailijana: esikoisromaani oli Tien laidalla Waterloo (Weilin+Göös).

Röyhkän tyyli ja persoona kiinnostivat heti yleisöä. Hän näkyi televisiossa ja lehdissä. Röyhkä oli sanavalmis ja piristävän ärsyttävä artisti jo debyyttialbumilla Steppaillen (EMI). Musiikki on osin hermostunutta ja epävireistäkin, mutta silti levy toimii. Raimo Mittalan [=Riku Mattila] kuivakka tuotanto onnistui. Albumin parhaita biisejä ovat komea Kotikaupunkini ja kaunis Kauas pois.

Uusia tansseja (1981)

Toisen albumin Uusia tansseja (EMI) tekijänä mainitaan myös Röyhkän bändi Narttu. Uusia tansseja soittavat livebändistä ja debyytiltäkin tutut muusikot Heikki Tikka, Riku Mattila, Kaj Backman ja Jarmo Heikkinen. Uusia tansseja tuntuu harkitummalta ja hiotummalta kuin debyyttialbumi, mutta levy jää silti hieman hajanaiseksi. Suosittu Kanerva toimii loistavasti.

Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet (1982)

Vaikea kolmas albumi Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet (Kerberos) vei yhtyeen omaehtoisuuden pisimmälle. Valitettavasti levy möi vain muutamia satoja kappaleita. Hankalasti hahmottuva musiikki alkoi vaikuttaa negatiivisesti bändiin. Röyhkän ja Nartun oli muututtava, muuten levyfirmat olisivat jättäneet bändin ja yhtye olisi kuollut.

Loistavat singleraidat Herra presidentti//Viiltäjä/Kun olin kuollut kuullaan bonuksina CD-levyn lopussa. Varsinaisen albumin kohokohtia ovat Andien lentäjä ja Sanovat, että olen homo.

Onnenpäivä (1983)

Vuonna 1983 Nartulla oli paineita. Uuden albumin oli myytävä edellistä paremmin, jotta levytysura jatkuisi. Onnenpäivä (Euros) oli kuin uusi alku. Uudet biisit olivat mutkattomia ja häkellyttävän hyväntuulisia. Sovitusten draamaa on vähemmän, tekstit painottuvat enemmän. Bändi on rentoutunut, ja Röyhkän falsettilaulu on vapautunutta.

Röyhkän sanoitusten kertomuksellisuus on jo pitkällä. Tarinoiden henkilöt ja erilaisten tunteiden kirjo nousevat esiin vaivatta.  Nartun kevyempi linja ei syntynyt helposti, mutta lopputulos on helpottuneen oloinen. Onnenpäivä oli lopulta pienoinen menestys. Erityisesti dramaattiset NiveletRakkauden valtakunta ja Kotona taas ovat vakuuttavia.

Lauralle (1984)

Onnenpäivällä oli akustista ja suorempaa ilmaisua, ja samaa on lisää albumilla Lauralle (Euros). Studioalbumien ilme ja dynamiikka nousi uudelle tasolle, koska akustisissa biiseissä oli uutta herkkyyttä. Kitaristi Riku Mattila on huippuvedossa. Kauko Röyhkän ja Nartun ensimmäinen suuri klassikko on albumin nimikappale Lauralle. Yhtäaikaa vakava ja leikkisä sanoitus on oikeasti koskettavaa kerrontaa, ja biisin sovitus on kypsä. Muita albumin kohokohtia ovat Se ihana soul-levy ja Kuollut osa.

Maa on voimaa (1985)

Nartun verevin rock-albumi on Maa on voimaa (Euros). Soundissa on uutta jylhyyttä, ja bändi kuulostaa entistä viettelevämmältä. Yksi albumin huippuhetkistä on vastustamaton  nimikappale:

- Halusin takas pohjoiseen, halusin taas poltetun maan valtateillä vaeltaa, savua vetää hengitykseen. – Halusin takas pohjoiseen, halusin maan rakkautta. Halusin sen voiman valavan minuun rohkeutta.

Erinomaisen albumin muita huippuja ovat Keskiyön juna ja Joo joo joo. Kitaristi Riku Mattila jäi pois Nartusta tämän levyn jälkeen. Hänen tilalleen tuli Jarmo Heikkinen.

Pikku enkeli (1986)

Pikku enkeli (Euros), aloitusraita Vihaiset miehet, oivallinen laulusovitus – ja asenne:

- Mikä tahansa bändi tulee paremmin toimeen, niil on kaveripiiri ja naiset. – Niil on kitaralaukuissakin leopardivuori, niil on kamat ja kaikki muu, puuttuu vain älyä.

Pikku enkeli on hengästyttävä runsaudensarvi, lähes täydellinen sekoitus kauneutta ja kovuutta. Laulujen nainen, ZaiaRuosteinen kuu ja lyhyt tuutulaulu aikuisille Sama vanha juttu ovat ajattomia herkkiä hetkiä. Biisissä Talo meren rannalla on vähintään novellin ainekset. Levyn päättävä Pikku enkeli tuo rauhoittavan hymyn kasvoille.

Mielummin vanha kuin aikuinen (1987)

Måns Groundstoemin tuottama orgaaninen ja tanssiorkesterimainen soundi sopii iskelmällisiin kappaleisiin, kuten Matkustaa ja Ennen olin kokonaan toinen. Mutta albumilla Mielummin vanha kuin aikuinen (Euros) on niin paljon muutakin: eeppiset Huippumies jaalbumin nimikappale hiipivät hitaammin ja tekevät syvät jäljet. Myös Mainostaulujen taakse on klassikko: pelottava rock, jossa on yksi maailman parhaista riffeistä.

Paha maa (1987)

Aikailematta ilmestynyt Paha maa (Euros) on hätkähdyttävä. Minialbumin sävellykset ovat taianomaisia. Jo edellisellä levyllä soittanut kitaristi Tommi Vikstén tuo jokaiseen biisiin tiheää intensiteettiä.  Rumpali Heikki Tikka näyttää kykynsä sovittajana, erityisesti Väärässä filmissä on maaginen. Nimikappaleesta Paha maa tuli yksi toivotuimmista keikkabiiseistä, ja Majavalakki oli suosikki Hittimittarissa. Olen messias, tuo astraalitason bossa nova, on ällistyttävä.

Ihmelapsi (1988)

Ihmelapsen viimeiset hetket:

- Kun juna matelee hiljaa rautasiltaa – samea on joki – sä näet aseman puiston, na-na-na… – Se sun vanha keinu puussa heiluu, mikä sitä repii? – Ei, et sinä nähnyt mitään… 

Ihmelapsi (Euros) antaa erilaisen ulottuvuuden Nartun matkaan. Huldénin tuottamassa poplevyssä on uutta syvyyttä. Vaivattoman linjakas matka, joka kuljetaan ylpeänä ja tyylikkäästi. Musiikin draama ja tekstit luovat kappaleisiin arvoituksellisuutta: kuinka monta minää Ihmelapsella on? Mistä Mats Huldén laulaa kappaleessa Valehtelijat, tai kenen matka levyn päättävä 16.3. mahtaa olla?

- Hän on sileänaama poikanen vielä, lunastaa tulleen paketin, jonka sisältö muuttaa kaiken. – Hän viettää viistoista seuraavaa vuottansa matkalla…

Mutta, mutta (1989)

Minialbumin Mutta, mutta (Euros) maailma on arvokkaan vanhahtava. Levy huokuu vuosikymmenten takaista maailmaa, jotain syrjäistä jazzklubia. Teksteissä on optimismia ja bergmanilaista elokuvallisuutta. Biisit ovat laadukkaita. Kryptinen valssi Vanha Eurooppa on Nartun pieni helmi, ja svengaava Huutoa puistosta on aina valloittava.

Joko-tai (1990)

Yhtyeen viimeinen albumi Joko-tai (Euros) on viilattu ja ehkä hieman seestynyt kokonaisuus. Musiikki on raskaamman oloista – aivan kuin Narttu olisi valmistautumassa uneen. Osa luontevimmasta ilmaisusta on kadonnut, ja joitakin biisejä on ylisovitettu. Kauko Röyhkä & Narttu saivat kuitenkin rauhaisan lopun. Albumin komean kannen piirsi Mats Huldén.

Tuomas Pelttari

1 kommentti

Filed under Boksit, Musasto suosittelee