Tag Archives: Kauko Röyhkä

Uudelleenjulkaistu klassikko: Kauko Röyhkä – Onnenpäivä

onnenpaiva

Kauko Röyhkän ja Nartun neljäs albumi Onnenpäivä (vuonna 1983) oli uuden suunnan alku – “Röyhkä goes mainstream”. Kolme aikaisempaa kiekkoa (Steppaillen, Uusia tansseja, Mikki Hiiren myöhemmät Vaiheet) olivat jättäneet vastaanottajat suhteellisen kylmiksi, niinpä Röyhkä etsi muutosta ärsyttäjästä “ihmisystävällisempään” suuntaan. Levylle tulisi vain ihmissuhdelauluja tai lapsuusmuisteluita. Edellisen levyn jäljiltä Oulusta Helsinkiin muuttanut Narttu-porukka oli saanut basistiksi Mats Huldénin, joka jaksoi mukana vain albumin äänitysten verran. Riku Mattilan ja Euros-lafkan avulla synnytetty levy oli selkeä menestys, kiekkoa myytiin enemmän kuin kolmea edellistä albumia yhteensä.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisu tuo kyseisen Röyhkä-klassikon jälleen saataville vinyylimuotoisena kokemuksena. Röyhkän saatesanoilla varustettu albumi osoittaa ajattoman klassikon elkeitä – soundeissa ei ole happanemisen merkkejä. Vaikka Röyhkä halusi lähestyä yleisöään, nauttia jopa menestyksen hedelmistä, mies ymmärsi pysyä erossa aikakauden studiohienouksista. Niinpä kiekolta ei tarvitse kummastella “kasarirumpuja” tai tuttuja syntikkakuvioita. Levyä äänitettiin vanhaan malliin, ratkaisu joka varmisti uudistuneen Röyhkän viisujen elinvoiman.

Seestynyt Röyhkä onnistui Onnenpäivä-albumilla tuottamaan reilun nipun tulevien keikkojensa tukirankoja. Levyn A-puoli soi pelkkää parhautta. Riisutun tiheä Onnellinen laiva säteilee tiukkaan puristettua rock-eskapismia. Auringossa paahtuneen oloinen ja välitön Vakava tyttö on selkeä Lauralle-kappaleen sisarteos. Kanavaan hukkunut, Röyhkästä kuoriutuu Suomen CCR. Nivelet, sympaattista ja koukuttavaa. Rakkauden valtakunta – yksi Röyhän ehdottomista kruununjalokivistä. B-puolella hektinen Kotona taas on aivan mainio menopala, akustinen urban blues Pikku taksi antaa bassolle tilaa hengittää. Utuileva ja raukea kiekon nimibiisi tarttuu hihaan Peter Gabrielin mieleen tuovalla tunnelatauksella.

Röyhkän Onnenpäivä soi tasapainoisena, kuivakkana mutta hypnoottisena ajankuvana vuosilta, jolloin Röyhkän taiteellinen suunta löysi nykyisen purkautumiskanavansa. Albumin a-puoli on kadehdittavan vahva ja laadukas. Röyhkän muodonmuutos oli valmis armon vuonna 1983.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Filed under Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania

Viikon Levy: Kauko Röyhkä – Etelän Peto

 

etelan peto

Kauko Röyhkällä on ollut Rättö/Lehtisalo ja Mattila-projektia ja oman materiaalin uudelleenlämmittelyä ruuhkaksi asti. Vieläkö Röyhkältä irtoaa ihan omissa nimissään, no ehdottomasti. Ainakin allekirjoittanut nostaa Röyhkän Etelän Peto -nimisen kiekon klassikkostatuksen arvoiseksi. Välittömästi. piste.

Etelän Peto on leimallisesti kestoerektiosta nauttian rock-eläimen kootut sänkykamarihumuilut todella rouhean rockin säestämänä. Levy voisi olla aivan hyvin nimeltään Röyhkä ja The Boots, sillä orkesterin osuus on harvinaisen voimallinen. The Boots on roots ja Rolling Stones..Lou Reed, raakilemaisen rockin ja samettimaisen luennan pätevä arkkitehti. Mainio taustavoima ylipappi Röyhkälle, joka murisee, porisee, henkäilee, sanailee ja laulaa tarvittaessa kauniisti kuin adonis.

Teksteissä on erotiikkaa, arkielämän parisuhdeterapiaa, vinoa kettuilua ja vapaata sanailua. Korviinpistävää on hypnoottinen groove – hikeä ja kiihkoa, suorastaan paholaisbluesia. Levyn nimibiisi on sitä itseään, ylitsevuotavaa ja erektiossa jököttävää erotiikkabluesia. Aurinko, kuu ja kaikki muu on radioystävällisessä ulkomuodossaan jopa jonkinlainen outolintu. Poika sateessa onnistuu tavoittamaan Röyhkän vuosimallia miekka ja kivi – tahmean tiheää ja poikamaisen valloittavaa.

Röyhkän urbaani syke hämmentää. Alkukantaisuus on rujo ja betoninen mutta samalla herkkä rakkaudenluenta. Täydellinen nainen on rähisevä kaunosielu, Iggy Popin hengessä. Kiinnostava persoona, kuivaa ja räjähdysherkkää kiimaa – Röyhkä huohottaa korvaan kuin puutteessa vonkuva Mick Jagger. Enkeli – Röyhkä räpättää.

Röyhkän vokaalisuoritus kokeilee, sanailee, runoilee, yllättää. Levyn soundissa on säröä ja hikipisaroita, sähköä ja hiomatonta rosoisuutta. Kiihkoa ja rumuutta. Etelän Peto on helposti lähestyttävä levy mutta Röyhkä on syvällä “sex and rock’n’roll” -kuvastossa. Röyhkä vonkaa ja nylkyttää, asia ei jää kuulijalle epäselväksi mutta kiiman lisäksi levyllä on lämmintä herkkyyttä. Hikistä voimaa. Etelän Peto, mahdollinen tuleva klassikko? – eiköhän tässä olla jo valmiiksi lämmitetyn klassikon äärellä!

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Filed under Musasto suosittelee, Viikon levy

Kuukauden löytö: Kauko Röyhkä & Narttu – Pois Valoista (Live 2012)

Kauko Röyhkä & Narttu dokumentoi herkullista uudelleentulemistaan todella intensiivisellä ja äijämäisellä livelevyllä Pois Valoista – Live 2012 . Kiekko paketoi Röyhkän Narttuporukan parhaat hetket huomattavasti varttuneemmalla säröllä kuin monet,  jo vuosien taakse jääneet alkuperäisteokset. Svart Recordsin julkaisua on saatavilla niin cd- kuin vinyylimuodossa.

Röyhkän Narttu-kausi venyi vuosikymmenen mittaiseksi. Riku Mattilan ja Heikki Tikan voimin kokoonpano hankki tiukan livebändin maineen ja jälkipolville jäi myös nippu kotimaisen rockin klassikoihin kuuluvia albumeita kuten Onnenpäivä (1983),  Lauralle (1984) ja Maa On Voimaa (1985). Riku Mattilan erottua kokoonpanosta Narttu tuotti edelleen hienoja levyjä, Pikku Enkeli ja Mielummin Vanha Kuin Aikuinen pitivät Röyhkän & Nartun liekkiä korkealla.

Tuore livelevy palaa asiaan vuosikymmenten jälkeen. Aikuisempi Narttu osaa edelleen vanhat temput ja reilun nipun uusia. Röyhkän ulkomuotoon pesiytynyt jääkarhumainen jykevyys kuuuluu myös levyltä ja ennenkaikkea Röyhkä on biisien päällä – vokaalisuoritus on innostuneen latautunutta. Bändistä ei voi sanoa mitään poikkipuolista, vinyyliltä kuunneltuna varsinkin Mats Huldénin basso pääsee jykevästi esille.

Pois valoista ja Majavalakki ovat todella tiukassa kuosissa. Lauralle ei kuulosta lainkaan niin pakkopullalta kuin voisi kuvitella, onneksi sovitukseen on lisätty koukkua. Kotikaupunkini suorastaan repii ja raastaa, heviä kamaa ja Röyhkän vokaalisuoritus irtoaa kuin transsissa. Kovat pojat saa myös aivan erilaista painoarvoa Röyhkän maanisen palavasilmäisestä tulkinnasta. Crescendon riffittely on alkuvoimaisuudessaan jotain niin ihanaa. Viagraa napannut vimmainen Mainostaulujen naiset on albumin orgastisia hetkiä. Kaukana on painostavan tiukka. Paha maa on pitkästä aikaa karu ja päällekäyvä. Ilmavampaa kulmaa jyystävät J.Karjalaisen rentoutta tavoittava Laulujen nainen sekä kelluvan lämmin Talo meren rannalla.

Vinyyli tuo kuuntelukokemukseen tupakansavuja ja täyteläisyyttä. Voisi käyttää ilmaisua ”riittävästi kypsynyt”. Kokonaisuutena klubikeikan tunnelma välittyy kiitettävän vahvana kotisohville vaikka nauhoituksia on tehty eri puolilla Suomea. Välijorinat leikataan ehkä turhankin armottomasti sivuun mutta draaman kaari toimii. Lieneekö liian rohkeaa nostaa albumia suoraan klassikko-osaston statuksen arvoiseksi keikka/urakoosteeksi.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Filed under Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Musasto suosittelee: Uhrijuhla – Uhrijuhla

Kauko Röyhkän projekti nimeltään Uhrijuhla sai kuulemma alkunsa jo vuonna 2009. Röyhkä/Riku Mattila -sessioista ylijäänyttä materiaalia oli tarkoitus sorvata julkaisukuntoon 500 Kg Lihaa -tyyppien kanssa. Hanke kuivui kokoon ja kyseiset hahmot päättivät perustaa uuden kokoonpanon – Uhrijuhlat sai ympärilleen vielä Röyhkän elämänkumppanin Olgan ja ennenkaikkea Janitor Muurisen sekä Callistosta tutun Markus Myllykankaan. Olgan ja Muurisen vokaalit määrittävät omalla tavallaan kiekon epätodellisen leijuvaa, ehkä hieman psykedeelista tunnelmaa…kyseessä on Uhrijuhla. Nimi viittaa selkeästi yhteisölliseen palvontariittiin, Röyhkän teksteissä ulvotaan kuuta ja pähkäillään ihmissuhdeviidakkoa oman sisäisen maailman läpikäynnin vastapainona.uhrimusastoon

Uhrijuhlat on saanu mediassa kovinkin vaihtelevaa kommenttia. Tottahan kiekon materiaalista on moneen lähtöön ja usean säveltäjän/pitkän kypsyttelyajan johdosta kokonaisuus sisältää irtiottoja moneen suuntaan. Kun Röyhkä on vielä sanoissaan selvästi yksioikoisempi, toteavampi kuin yleensä, miehen tekstejä on helppo syyttää turhanpäiväisen helpoiksi. Turhaan. Röyhkän sanoituksissa on jatkuvuutta ja tajunnanvirtaa – varsinkin Olgan ja Muurisen esittäminä tekstit ovat juuri kohdallaan ja oikeassa paikassa.

Sävellysten suhteen ote on mietteliään maalaileva, akustishenkinen ja sopivissa määrin hapokkaan poreileva. Bassolle on annettu reilusti vastuuta ja kitaroista löytyy värikästä sanottavaa. Koska kitaristeja on kolme, skebakoristeissa ei säästellä. Viisujen joukosta löytyy ehdokkaita tuleviksi Röyhkä-klassikoiksi. Utuisen leikittelevä ja hypnoottinen Pikimusta, tähtikirkas yö särisee arvoituksellisesti mutta kotiin kaipaava Yökello on todellinen helmi, jonka sydämellinen ote ei jätä kylmäksi.

Albumin parhaat siivut ovat syntyneen muiden soittohahmojen kynäileminä. Iskelmällisen selkeä Kotona saa laulemallista otetta Muurisen tunteikkaasta ulosannista. M.Myllykankaan Liian kaukana on suorastaan viileän tyylikäs – jopa trip hop -sävyjä kertaava kaunis pophaaveilu. Avaruuden lapsi on rosoisempi rokitus mutta yhdessä Tunturit-kappaleen kanssa viisut muodostavat Uhrijuhlat-kokoonpanon sydämen.

Uhrijuhla on mystisiä sävyjä viljelevä tunturiretki, jonka aikana Röyhkä perkaa alitajuntaansa ja ihmissuhdekuvioitaan. Levy ei välitä trendeistä tai muotivirtauksista mutta ei myöskään välttele nykypäivää. Albumin lähtökohdat ovat kuitenkin syvällä perinteessä ja tietynlaisessa maanläheisyydessä. Koti, sydän ja juuret

Ihmiset, ottakaa huomioon myös vinyylimahdollisuus. Svart Recordsin avattavilla kansilla varustettu LP-levypaketti  tuo kansitaiteen hienosti esille ja ajattomalta vaikuttavan musiikin suhteen vinyyli on mitä paras ilmenemismuoto.

J.Kaunisto

(Kitaristi Markus Myllykankaan ajatuksia Uhrijuhlat-kokoonpanosta luettavissa Musaston haastattelusta)

Jätä kommentti

Filed under Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Uhrijuhla on ilmavaa popmusiikkia

Kuin leijaa lennättäisi

Single ulkona, albumi tulossa

Kauko Röyhkän verkkaisesti hahmottelema yhtye Uhrijuhla on julkaissut ensimmäisen singlensä Liian kaukana//Kivettynyt metsä. Herkät biisit vetävät puoleensa magneetin lailla.

Turkulainen Svart Records julkaisee Uhrijuhlan debyyttialbumin joulukuussa. Keikkoja on tulossa, mutta millä kokoonpanolla? Musasto haastatteli kitaristi Markus Myllykangasta.

 

Uhrijuhlan kitaristi Markus Myllykangas.

Miten Uhrijuhla ja sinä päädyitte yhteen?

Kauko Röyhkä muutti Turkuun muistaakseni 2009 syksyllä, samaan pihapiiriin, missä itse asuin jo vaimoni kanssa. 2010/2011 vuosina sitten hieman tutustuttiin. Nähtiin pihalla, juteltiin musiikkijuttuja ja vaihdeltiin suosikkilevyjä keskenämme. Taisi olla viime tammikuussa kun taas juteltiin musajuttuja pihalla. Kauko mainitsi, että hän on parisen vuotta pyörittänyt Uhrijuhla -nimistä orkesteria, joka perustettiin 500 kg lihaa -yhtyeen raunioille. Laulajina olivat Kaukon vaimo Olga ja Xysman Janitor. Innostuin bändistä ja heitin ihan huvikseni ”jos tarvitte kitaristia niin laita soittoa mulle”. Soitto tuli viikon päästä. Seuraavaksi oltiin treenaamassa, ja aika pian jo studiossa. Albumi onkin nyt tätä kirjoittaessani valmis ja lähdössä painoon.

Miten kuvailisit yhtyeenne musiikkia ja soundia?

Näkisin Uhrijuhlan psykedeelisenä popbändinä. Tunnelmallista, leijuvaa musaa, mutta aika monipuolista. Uhrijuhla ei kuulosta modernilta, tuotetulta, kuten suurin osa nykybändeistä. Ja nyt en tarkoita, että bändi olisi pelkästään ”vanhan, hyvän ajan” ihannointia. Mukana on myös modernimpi fiilis.

Ensimmäinen singlenne on juuri ilmestynyt. Miltä kappaleet Liian kaukana ja Kivettynyt metsä tuntuvat?

Piisithän tuntuvat mukavalta – varsinkin kun saatiin vinyyliseiska ulos Svartin kautta. Palaute on ollut pääosin positiivista.

Sinkkuraitojen orgaanisuus ja lievä huojunta tuntuu maagiselta. Helppoa ja syvää yhtä aikaa. Uhrijuhla kenties omimmillaan?

Levy on nauhoitettu livenä sisään. Tuosta syystä piisitkin ovat orgaanisia ja elävät aika paljon. Tarkoituksemme oli myös, että jätetään piiseihin eloa ja luonnollisuutta eikä hiota kaikkia särmiä pois, muuten levystä olisi tullut liian kliininen. Elikkä kyllä, Uhrijuhlaa omimmillaan. Ollaan tosi tyytyväisiä lopputulokseen.

Mitä voimme odottaa debyyttialbumiltanne?

Albumi tulee ulos Svart Recordsin kautta 7.12.2012. Parhaimman kuvan bändistä saa kuuntelemalla koko levyn kokonaisuudessaan sitten kun se tulee kuunteluun ja myyntiin. Jos yrittää kuvailla bändiä liikaa itse niin tuntuu, että pilaa jotakin olennaista. Antaa kuulijan kuunnella ihan itse levyä ja päätellä miltä levy kuulostaa.

Svart Night #1, Bar Loose, Helsinki.Entä keikat? Millä kokoonpanolla soitatte?

Keikkoja on sovittu kaksi, Helsinki (Svart Night #1, lauantai 10.11.2012, Bar Loose) ja Turku. Pyritään saamaan hieman lisää keikkoja kun levy tulee ulos. Uhrijuhlan nykyinen kokoonpano on: Olga (laulu, koskettimet), Kikke (rummut), Juhana (kitara), Kimmo (basso, koskettimet), Markus (kitara), Olli (kitara) ja Janitor (laulu). Tämä kokoonpano toivottavasti tulee olemaan myös seuraavan levynteon kokoonpano. Uusia piisejä on jo iso liuta tuloillaan. Kauko toimii Uhrijuhlan taustalla, yhtenä lauluntekijöistä.

Tavoitteita nyt ja tulevaisuudessa?

Nyt on pääprioriteetti keikoissa. Odotellaan levynjulkaisua ja yritetään säätää lisää keikkoja. Uusia piisejä tekisi mieli jo päästä vääntämään. Itse asiassa ollaan jo soiteltukin aikaa montaa uutta veisua treenikämpällä.

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Filed under Haastattelut, Musasto suosittelee

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti

Samae Koskinen1. Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi.
Olen Samae Koskinen, esiintyjä ja biisintekijä. Aloitin urani Sister Flo-nimisessä englanninkielisessä yhtyeessä 2000-luvun alussa ja yhtyeen hajottua olen keskittynyt yhä enemmän suomenkieliseen soolouraani. Olen tehnyt viime aikoina erilaisia yhteistyöprojekteja death metalista houseen mm. Jussi Lehtisalon, Jori Hulkkosen ja Kauko Röyhkän kanssa. Seuraava sooloalbumini ilmestyy syksyllä 2012.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?
Hävettää sanoa, etten ole vielä kerennyt hankkimaan kirjastokorttia Helsingissä. Riihimäellä ja Tampereella käytin palveluita säännöllisesti. Suoritin siviilipalveluksen Riihimäen kirjaston musiikkiosastolla ja ymmärsin, että kirjastolaitos on mitä mahtavin: siinä tarjotaan ihmisille käytännössä ilmaiseksi mahtavia kokemuksia.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?
Tämä voi kuulostaa nuoleskelulta kun Turun kirjastosta kysymys, mutta sanon tämän silti: Xysma Riihimäen Montussa First and Magicalin aikaan. Muistan hurjan energian, pitkän pipopäisen basistin ja kitaristin Kiss-paidan. Sain mahdollisuuden soittaa näiden kavereiden kanssa keikan viime syksynä ja se on yksi upeimmista kokemuksista tähän saakka.

4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?
Helsingissä tapahtuu ehkä jo hieman liikaa, tuntuu, ettei jokaiselle keikalle riitä yleisöä. Jopa viikonpäivisin on useita kiinnostavia keikkoja päällekkäin. Lisäksi on surullista huomata, että moni levykauppa on lopettanut toimintansa viime aikoina. Mutta silti tuntuu, että ihmiset kuluttavat musiikkia enemmän kuin koskaan, kaikilla on luurit päällä kaupungilla ja muutenkin meininki on varsin hyvä.

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista.

Linda Perhacsin levy ’Parallelograms’ on erittäin kaunis ja eteerinen, varsinkin biisi ’Chimacum rain’. Nykysuosikiltani Judas Priestiltä kannattaa kuunnella hieno popalbumi ’Point of Entry’. Teillä näyttäisi olevan myös mahtavan Tony Joe Whiten ’best of’, siitä löytyy monta upeaa biisiä, kruununa väkevä ’Willie and Laura Mae Jones’.

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Filed under Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee

Turun musiikkikirjaston näyttelyssä Kauko Röyhkän albumeita 1980–2011

Mainostaulujen taakse

Vitriininäyttely avattu 9.5.2012

Levynkansinäyttelyn juliste.Musasto esittelee Turun Musiikkikirjaston vitriininäyttelyn Kauko Röyhkän albumeista. Yhdessä näyttelyn kanssa julkaistaan vihko, jossa esitellään Röyhkän musiikkia yli 30 vuoden ajalta. Vihkon tekstit on julkaistu  aiemmin Musaston juttutrilogiassa Kauko Röyhkä & Narttu/Kauko Röyhkä ja 1990-luku/Kauko Röyhkä ja uusi vuosituhat.

Kauko Röyhkä & Narttu: Pikku enkeli.

Kauko Röyhkä & Narttu: Joko-tai. Kansitaide: Mats Huldén.

Rock 'n' roll -klisee ja Jumalan lahja Musiikkikirjaston vitriinissä.

Jätä kommentti

Filed under Levynkansinäyttelyt, Näyttelyt Turku, Tapahtumat